Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin

14 solmua Greenwichiin

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirja kertoo vanhojen opiskelukavereiden Petrin ja Grahamin sekä Petrin veljen Karin ja Grahamin vaimon Islan maailmanympärimatkasta Greenwichin pituuspiiriä myöten. He ovat joukkue, joka osallistuu tähtitieteilijä Edmund Halleyn juhlavuoden kunniaksi järjestettyyn kilpailuun. Matka on tarkoitus toteuttaa pääasiassa samanlaisin tavoin kuin oli mahdollista Halleyn aikana, 1700-luvulla. Jalkaisin ja purjeveneellä siis kuljetaan. Sitäkin nykyaikaisempaa on sääntöjen valvonta. Varsinaiset kilpailijat Petr ja Graham kulkevat kirjaimellisesti ohjenuora kurkulla: kaulalle sinetöidyssä nyörissä olevilla solmuilla, joita on 14, kuitataan käynnit arvoituksellisilla rasteilla. Sijaintia seurataan elektronisesti koko ajan, paimenkirjeitä ilmestyy kannettavan näytölle. Välillä retkueelle on kuitenkin hiukan hämärää, miten ohjailu oikein toimii ja miksi.

Tekstissä vuorottelevat lokimerkinnät ja Karin, joskus muidenkin, kertojanäänet. Lokimerkinnät ja yksityiskohtaiset matkanteon olosuhteiden ja menetelmien kuvaukset saavat tarinan istumaan niin tukevasti tähän maailmaan, että sen uskoo tapahtuneeksi vaikka tietää ettei. Kertomusrakennelma on uskomattoman uurasta ja tarkkaa työtä; se tuo mieleen Jalosen Yhdeksän pyramidia ja myös hänen toisen “suuren kertomuksensa” Yksityiset tähtitaivaat.

Ihmiset ja heidän kohtalonsa ovat kuitenkin tämän teoksen pääosassa. Heitä kuvataan lakonisesti ja tapahtumisen ja tekemisten kautta, mutta kyllä he tutuiksi ja läheisiksi tulevat, kun lukija on kokonaisen vuoden samassa veneessä. Matkan koettelemukset nyhtävät ihmisestä esiin kaiken ja vielä enemmän. Kuka käski lähteä polkemaan oravanpyörää maalla, merellä ja jäätiköllä, kuka kieltää lähtemästä siitä pois, kun olo voisi olla pahempi vain ilmastoteipillä muoviin suljettuna ruumiina (sellainen oli kellunut rannassa kun matkaan lähdettiin). Mutta shown täytyy jatkua. Paljon on sittenkin editoitavaa, jotta sopivin joukkue voittaa. Kilpailuhan on sisällöntuotantoa brittiläiselle tv-yhtiölle, jolle totuuden ja sepitteen raja on keinuva kuin horisontti avoimella Atlantilla.

Kirjan voi lukea monella tavalla. Enempiä kertomatta suosittelen ehdottomasti, tämä on aivan järkyttävän hyvä kirja!

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...