Merja Jalo: Aavekartanon salaisuus

Aavekartanon salaisuus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Aavekartanon salaisuus on osa Nummelan ponitalli -hevoskirjasarjaa. Tallin porukka pääsee erääseen kartanoon ratsastusleirille. Huhut kertovat, että kartanon entinen omistaja kummittelee siellä, mikä aiheuttaa omat juonenkäänteensä kirjaan.

Vaikka kyse onkin hevoskirjasarjasta, tässäkään osassa ei päästä ratsastamaan lähes ollenkaan, vaan juonen pääpaino on ihan muualla. Toiset lukijat varmaan pitävät näistä seikkailullisemmista osista enemmän, kun taas toiset kaipaavat mukaan enemmän hevosia ja ratsastusta.

Sarjan pitkäikäisyydestä huolimatta kirjailijalla tuntuu edelleen riittävän virtaa ja uusia ideoita jatkamiseen. Laatukaan ei tunnu huonontuneen vuosien varrella. Hetkisen aikaa tosin mietin, että ikään kuin jännitys ja seikkailu olisivat lisääntyneet kirjoissa, samalla kun ratsastus on vähentynyt. Pitkästä aikaa voisinkin välillä tarttua niihin vanhempiin osiin.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...