Juha Vakkuri: Afrikan poikki

Afrikan poikki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Alkuvuodesta 2009 Juha Vakkuri lähti Dakarista kohti itää tarkoituksenaan päästä lähes pelkästään julkisin kulkupelein aina Djiboutiin asti. Matkalla Saharan eteläreunaa pitkin hän kulkisi Senegalin, Malin, Nigerin, Tsadin ja Etiopian halki ennen lopullista määränpäätään Punaisenmeren rannalla (Sudanin yli oli pakko lentää). Afrikan poikki on tämän reissun matkapäiväkirja.

Juha Vakkuri ei ole mikään eilisen teeren poika Afrikassa matkatessaan. Hän on elänyt ja työskennellyt eri puolilla mannerta 1970-luvun alusta asti. Silti matka mantereen halki yksin bussien, puskataksien ja jos jonkinlaisten improvisoitujen kulkupelien avulla ei ole mikään läpihuutojuttu. Kokemuksella ja väliin sangen päättäväisellä neuvottelutaidolla Vakkuri matkansa kuitenkin onnistuu tekemään.

Paitsi matkastaan ja tunnelmistaan, Vakkuri kertoo laajasti myös kulkemiensa alueiden historiasta. Heimosotien ja hirmuhallitsijoiden lisäksi Vakkuri kertoo perinteistä ja elämäntavoista. Valkoisen miehen valloitusretkistä ja tutkimusmatkoista Vakkuri puhuu kriittisesti. Samoin Vakkuri arvostelee afrikkalaisten maiden korruptiota ja heikkoa demokratiakehitystä. Kaikkein masentavinta luettavaa on Vakkurin raportti Nigerin ja Tsadin maaseuduilta, joissa kaikki mahdollisuudet kehitykseen tuntuvat valuneen täysin hukkaan.

Afrikan poikki on monipuolinen ja kiinnostavasti kirjoitettu matkakertomus. Afrikka on outo ja tuntematon manner, jonka salaisuuksia Vakkuri pyrkii avaamaan. Kirjan kuvitus on ikävä kyllä sangen suttuista ja heikkolaatuista. Lisäksi vallankin loppuluvuissa teksti olisi kaivannut vielä yhtä editointikierrosta. Kaiken kaikkiaan Afrikan poikki on varsin suositeltava teos.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...