Tommi Liimatta: Ei vaikuta keikkaan

Kansi: Tommi Liimatta: Ei vaikuta keikkaan

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Yhtye saa päähänsä tehdä supermarsalkka Mannerheimista temaattisen triplalevyn. Kulujen kattamiseksi yhtyeen täytyy lähteä tietenkin kiertämään maata keikoille, vaikka aina ei hirveästi huvittaisikaan. Kiertueella tietenkin sattuu ja tapahtuu. Jutut pyörivät aidon rock-elämän ympärillä tarun ja toden rajamaastossa.

Tommi Liimatta on tuottelias kirjoittaja, jonka tuotannosta löytyy romaaneja, sarjakuvia ja runoja. Lisäksi hän on toimittanut Veikko Ennalan kirjoitusantologioita. Ennen kaikkea Liimatta on kuitenkin muusikko ja lauluntekijä. Ei vaikuta keikkaan onkin sarjakuva hänen yhtyeestään Absoluuttisesta Nollapisteestä. Henkilöhahmot ovat helposti tunnistettavissa ja osalle tapahtumistakin löytyy varmasti esikuva oikeasta kiertue-elämästä. Toki Liimatta sepittelee melko lavealla otteella omiaankin, ja albumin tunnelma onkin varsin surrealistinen. Liimatta ammentaa kiertue-elämän epätodellisuudesta ja ulkokuoren alla hiertävästä pinnan kiristymisestä. Monien tarinoiden aiheet käsittelevätkin jonkun yhtyeen jäsenen räjähdystä tai muuten äkillistä tempausta irti arkirutiineista.

Ei vaikuta keikkaan ilmestyi alunperin vuonna 2005. Toiseen painokseen albumin sivumäärä on tuplattu, kun mukaan on liitetty Liimatan arkistojen aarteita vuodesta 1984 (jolloin Liimatta oli vasta 8-vuotias) aina nykypäivään asti. Osa bonusmateriaalista on aiemmin julkaistu Absoluuttisen Nollapisteen kotisivuilla. Kokonaisuudessaan tämä albumin toinen puolisko on kuitenkin oleellisesti heikkolaatuisempaa tavaraa kuin varsinainen Ei vaikuta keikkaan.

Liimatan piirrostyyli on melko karu, mutta ajaa asiansa. Koukeroinen ja konstailematon kynänjälki sopii Liimatan tekstilähtöisiin tarinoihin, ja vaikka parempia piirtäjiä maailmasta löytyy, on Liimatankin tyylillä ystävänsä. Sivuilla hersyvä absurdi huumori ja Liimatan loistava sanantaju naurattavat. Absoluuttisen Nollapisteen faneille Ei vaikuta keikkaan on pakkohankinta, ja kelpaa sitä muillekin suositella.

Hannu

Tamperelainen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *