Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli

Enkelipeli

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tuulen varjo on niitä huippumenestyneitä kirjoja, jotka ovat omiaan asetta­maan kirjoittajalleen melkoiset paineet, mitä jatkoon tulee. Tällä kertaa voidaan kuitenkin helposti todeta, että Carlos Ruiz Zafón on onnistunut erinomaisesti, Enkelipeli on todella hyvä.

Tuulen varjon tavoin Barcelonan goottilaisille kaduille sijoittuva Enkelipeli tapahtuu aikaisemmin kuin edeltäjänsä, ennen Espanjan sisällissotaa. David Martín on päässyt köyhistä oloista lehtimieheksi ja onnistuu saamaan työn halvan kioskikirjallisuuden massatuottajana. Martín saa kuitenkin salaperäisen tarjouksen pariisilaiselta kustantajalta, joka haluaisi hänet kirjoittamaan jotain aivan erityistä.

Enkelipeli on synkkä, väkivaltainenkin kirja, jossa riittää ahdistavaa tunnelmaa ja epäonnea. Juoni on kiehtova, mukaansatempaava ja mielenkiintoisella tavalla kerrottu. Enkelipeli on kaikin puolin hyvin kirjoitettu kirja, jonka lukeminen on nautinto. Ensiluokkainen lukuromaani, siis.

Tarina liittyy Tuulen varjoon, kyse on tavallaan edellisen kirjan edeltäjästä. Tuulen varjon lukeminen kannattaa, mutta ei ole vaatimus — toki Tuulen varjo kannattaa lukea, onhan se erinomainen kirja. Zafón suunnittelee yhteensä neljän Barcelonaan sijoittuvan kirjan kirjoittamista, joten odotan jatkoa mielenkiinnolla.

Jäljen ääni -blogin tapaan mieleni tekee valittaa nimestä. Enkelipeli on pöljä ja kömpelö käännös, ruotsin mallin mukainen Enkelin leikki olisi parempi tai edes englanninkielisen käännöksen tapaan Enkelin peli. Kirjan käännöksessä ei sinänsä ole valitettavaa. Kirja on erikoisesti kahden kääntäjän työtä, mutta sitä ei lukiessa huomannut.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...