Lea Edwards: Juonittelevien jumalten kaupunki

Kansi: Lea Edwards: Juonittelevien jumalten kaupunki

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kun Leena suomalaisessa terassiravintolassa tapaa englantilaisen Harryn, hän ei vielä arvaa, mitä on tulossa. Komea, kansainvälisen yhtiön johtajistoon kuuluva mies vie häneltä jalat alta. Kun Harry lopulta kysyy, lähtisikö Leena hänen kanssaan Kreikkaan, vastaus on ilman muuta myöntävä. Hän ottaa sormuksen sormeensa, hankkiutuu eroon materiaalisista sidoksistaan Suomeen ja yhdessä he kotiutuvat Ateenaan parhaansa mukaan.

Leenalla onkin hieman sopeutumista, sillä eläminen kotirouvana maassa, jossa ennen on ollut vain turistina, vie aikansa. Onneksi hän oppii nopeasti kreikkaa, käy kielikursseilla, ruokaostoksilla sekä saa ystävättäriä paikallisten joukosta. Harryn työtahti on valtava ja hän joutuu olemaan paljon matkoilla. Joskus kaikki tämä aiheuttaa ongelmia myös yhteiselle elämälle… Elämä toisessa kulttuurissa, perinteiset elämäntavat, helteet, lakot, mielenosoitukset sekä keskellä yötä muuttavat lampaat sekä alati kiusaavat torakat saavat joskus hermot kireälle. Toisaalta taas auringon ja ihmisten lämpö, auttavaisuus ja pyyteetön ystävällisyys tuovat hyvän mielen, puhumattakaan ikuisen Ateenan ihmeistä ja kreikkalaisesta kulttuurista. Kun hän sattumalta torilla huomaa Tumman naisen, salaperäisen ihmisen, on myös jotakin mystistä astunut hänen elämäänsä.

Kirja sijoittuu 1900-luvun loppupuolelle, jolloin Eurooppa elää muutoksesta toiseen. Laulavasta vallankumouksesta hän näkee pilkahduksen tv:ssä, mutta ei ymmärrä, mistä on kyse. Kirjeet sekä tyttären vierailu pitävät hänet ajan tasalla tapahtumista. Muuten elämä koostuu kielikursseista, taloudenpidosta huolehtimisesta, edustamisesta Harryn rinnalla sekä värikkään naapuruston elämän sekä suhteiden tarkkailusta. Hän huolehtii myös vuokraisännän koirasta, joka elää saastaisissa olosuhteissa.

Parasta on kun tytär vävyehdokkaineen tulee käymään. On ihanaa puhua omaa kieltään ja kuulla kaikki, mitä on tapahtunut. Aika vierähtää kuin huomaamatta. Samaa ei voi sanoa siitä, kun Harryn lapset vierailevat heillä. Tälle nuorisolle ei sovi mikään ruoka eikä heitä kiinnosta mikään. Kuitenkin Harry on kaivannut ilmeisesti myös omia lapsiaan, omaa vertansa.

Tekijän romaani kertoo erään näkökulman ulkomaalaisen muuttamisesta Kreikkaan, paikallisista työ- ja toimintatavoista sekä yleisestä ilmapiiristä. Kirja on uskottavan lämmin eikä nurjiakaan puolia kammoksuta, ne on otettava vastaan maan tavalla. Suosittelen kaikille ulkosuomalaisille, Kreikkaan rakastuneille sekä muuten vain ulkomailla vakituisesta asumisesta haaveilevalle.

Tämä ei ole tekijän ensimmäinen romaani, esikoisesta (Merikipunoita) itse asiassa pidin enemmän, mutta tämä tuo varmaan esille monen ulkomailla asuvan tunteet, asenteet, vaikeudet, jos myös tilanteen parhaat puolet. Kirjan nimeä olisi ehkä kannattanut miettiä pariinkin otteeseen, koska kirjaan perehtymätön voi ymmärtää tämän hyvinkin eri tavalla kuin olisi tarkoitus.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *