Pekka Matilainen: Kupoli

Kupoli

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Firenzessä vuonna 1423 kujalta löytyy kuollut ruumis. Siinä ei ole sinänsä mitään tavatonta, mutta siinä on, että kuollut mies on kaupungin mahtimiehen Rinaldo degli Albizzin poika Luigi. Kun tapaukselle on silminnäkijöitä, jotka vannovat kivenkovaan syyllisen olevan toisen mahtisuvun, Medicien, kirkon kappalainen Adriano Rovere. Vähemmästäkin syntyy kuhinaa.

Koska Rovere on kirkonmies, hänestä ei voida puristaa tunnustusta kiduttamalla, vaan joudutaan odottamaan, että Paavi lähettää asianajajan hänen turvakseen. Kuluu kuukausia, mutta asianajajaa ei kuulu. Juuri ennen kuin oikeudenkäynnin on lopulta määrä alkaa, asianajajalla tai ilman, kaupunkiin saapuu muuan Antonio Loschi. Hän tuntee Roveren ja ryhtyy puolustamaan tätä, vaikka ei virallinen asianajaja olekaan.

Pian käy ilmi, että Roveren turvaksi lähetetty asianajaja on tapettu. Myös nainen, jonka luona syytön Rovere murhayön vietti, on kadonnut jäljettömiin. Joku haluaa siis toden teolla varmistaa, että Rovere tuomitaan. Mutta miksi? Kuka on syyllinen? Ja miksi Albizzi ylipäätään tapettiin, kun kyse ei selvästikään ollut tavallisesta ryöstömurhasta?

Tätä kaikkea Loschi alkaa selvitellä yhdessä kirjan päähenkilön, Firenzen ulkopuolella sijaitsevalla maatilalla asuvan nuoren miehen kanssa. Nuori mies, hänkin Antonio, pääsee Loschin mukana Firenzeen ja siinä sivussa opiskelemaan latinaa ja muita akateemisia taitoja – ja näkemään vähän suuren kaupungin elämää.

Lopulta käy ilmi, että kaikki nämä tapahtumat pyörivät jonkun tärkeän käsikirjoituksen ympärillä. Kaupunkiin saapuu monenlaisia pelureita, jotka havittelevat kaikki yhtä ja samaa käsikirjoitusta. Miksi? Kenellä käsikirjoitus on? Mitä käsikirjoitus käsittelee? Siinäpä kysymyksiä, joihin pitäisi saada vastaus.

Pekka Matilainen on tutkinut renessanssin Firenzeä, joten historialliset yksityiskohdat ainakin tuntuvat vakuuttavilta. Kupolin lopussa oleva henkilögalleria paljastaa, että valtaosa romaanin henkilöistä on historiallisia, todellisia henkilöitä. Tapahtumat ovat fiktiota, mutta puitteet ovat yksityiskohtaisen historialliset. Tuloksena on mainio historiallinen romaani ja kiinnostava dekkari, jota on helppo suositella etenkin aikakaudesta kiinnostuneille.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 321 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...