M. John Harrison: Light (Valo)

kirjoittanut Mikko23.2.2008Kansi: M. John Harrison: Light (Valo)

M. John Harrison on taitava kirjailija, muun muassa Tähtivaeltaja-palkinnon vuoden 2004 parhaasta scifikirjasta saanut Light eli Valo todistaa siitä koko olemuksellaan. Kirja on kolmisäikeinen avaruusooppera, jossa tapahtuu suuria, käsittämättömiä asioita kiehtovassa maailmankaikkeudessa.

Yksi säikeistä sijoittuu meidän aikaamme. Michael Kearney on tutkija, pakkomielteidensä takaa-ajama sarjamurhaaja ja kaikin puolin varsin värikäs hahmo. Tulevaisuuden säikeissä seurataan Seria Mauta, mystisen K-aluksen ihmisyydestään luopunutta kapteenia ja virtuaalitodellisuuteen koukkuun jäänyttä entistä huippupilottia Ed Chianesea.

Irralliset säikeet kiedotaan lopuksi yhteen tyylikkääksi kokonaisuudeksi, matkan varrella saa nauttia hämmästyttävistä maisemista, erikoisista tapahtumista ja kauniista kielenkäytöstä. Eilisen mystinen sydän tulee mieleen, varsinkin Kearneyn osuuksista, mutta Light on onneksi astetta tolkullisempi.

{ 2 kommenttia… lue ne alta tai lisää omasi }

Teukku Syyskuu 9, 2008 klo 21:59

Kenelläkään tietoa onko kyseistä kirjaa käännetty suomeksi muuten kuin Like kustannuksen toimesta pokkarina? Kovakantista opusta etsiskelen, mutta tarviiko turvautua englanninkieliseen?

Mikko Syyskuu 10, 2008 klo 06:00

Eipä tuota kukaan muu ole suomentanut kuin Like, joten jos kovakantisen haluat, alkuteoksen pariin on käännyttävä.

Kommentoi merkintää