Siri Kolu: Me Rosvolat ja konnakaraoke

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Me Rosvolat oli huikean hauska ja anarkistinen tarina Vilja-tytön kesästä rosvoperheen parissa. Kirja päättyi tilanteeseen, jossa jatko ensi kesänä oli väistämätön. Me Rosvolat ja konnakaraoke kertoo, millainen Viljan ja Rosvoloiden seuraava kesä oli.

Kirjan pääteemana on rosvojen kesäpäivät. Vanha rosvopäällikkö on kuollut ja on aika valita uusi. Valinta suoritetaan moniosaisella kilpailulla, jossa mitellään taitoja perinteisissä rosvolajeissa. Edellisessä kirjassa Rosvolat onnistuivat suututtamaan muut rosvoperheet pahanpäiväisesti, joten rosvojen elämä ei ole yhtä leppoisaa kuin aikaisemmin. Muutenkin elämä tuntuu heittävän uusia haasteita rosvojoukon tielle aikaisempaa enemmän.

Tässä kirjassa tapahtuu paljon, se on sekä vahvuus että heikkous. Kirjaan on tungettu vähän turhankin paljon tavaraa, langanpäitä on moneen suuntaan, eikä kuuntelijoiden huomio pysynyt kirjassa aivan yhtä hyvin kuin edellisen kirjan kanssa.

Rosvoloiden ystävät palavat kuitenkin ensimmäisen osan jäljiltä halusta tietää, mitä suosikkiperheelle tapahtuu ja siinä Me Rosvolat ja konnakaraoke ei petä. Lopetus on tietysti sellainen, että jatkoa on varmasti luvassa ja muutenkin juonenalkuja on paljon, eikä kaikkia kuljeta lähellekään loppuun asti.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...