Seppo Saario: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin

Miten sijoitan pörssiosakkeisiin

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Seppo Saarion Miten sijoitan pörssiosakkeisiin on aihepiirinsä ykkösteos Suomessa. Tämä on kirjasta jo kahdestoista painos, ja teos on taas uudistettu ajankohtaiseksi. Edellinen päivitys ilmestyi 2007, jonka jälkeen on toki ehtinyt tapahtua yhtä jos toista. Tämä painos on varustettu vuoden 2015 tiedoilla.

Asia on yksinkertainen: jos aiot harjoittaa sijoitustoimintaa, tämä kirja on hyvä lukea. Mieluummin vielä ennen kuin menee pankkiin tapaamaan sijoitusneuvojaa, joka tyrkyttää kallista rahastoa tai monimutkaisia strukturoituja tuotteita.

Yksinkertaisempia ja helppotajuisempiakin kirjoja sijoittamisen alkeisiin on, mutta Saarion kirja on erinomaisen kattava. Se käsittää oikeastaan kaiken, mitä sijoittamisesta vasta-alkajan tarvitsee tietää. Kirjan luettuaan ei tiedä kaikesta kaikkea, mutta on kattavasti perillä alkeista ja tietää, mistä asioista tarvitsee hankkia lisätietoja. Lisäpisteitä kirja saa vankasta Suomi-painotuksesta. Ulkomaisista kirjoista voi oppia yhtä jos toista sijoittamisen perusperiaatteista, mutta suomalaisten markkinoiden erityispiirteistä ne eivät tiedä mitään. Saariolla sen sijaan on vuosikymmenten kokemus aiheesta.

Itse olin perehtynyt sijoitusasioihin jo varsin laajasti, eikä kirjassa sinänsä ollut juurikaan uutta, mutta siitäkin huolimatta sain kirjasta kimmokkeen, joka auttaa kirkastamaan oman sijoitusstrategiani selväksi. Kannatti siis lukea. Tämä on paras sijoituskirja, joka minulle on tullut vastaan. Jos haluat lukea vain yhden sijoituskirjan, lue tämä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...