Virginia Woolf: Päiväkirja IV

Kansi: Virginia Woolf: Päiväkirja IV

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kustannusyhtiö Savukeitaan suurtyö, Virginia Woolfin päiväkirjojen suomentaminen, on nyt ehtinyt neljänteen eli toiseksi viimeiseen osaan. On pakko myöntää, että ensimmäisten osien kahlaaminen tuntui enemmän tai vähemmän voimia kysyvältä, mutta nyt on luku-urakka huomattavasti helpottunut työn edetessä. Virginian ja Leonardin persoonat alkavat tulla yhä tutummiksi, samoin kirjojen lukuisat sivuhenkilöt ja heidän paikkansa Woolfien lähipiirissä.

Toisaalta kuitenkin tämän neljännen osan sävyt alkavat käydä yhä tummemmiksi. Virginia vanhenee: päätä särkee, hampaat murtuvat, palvelusväki pullikoi. Hän kirjoittaa: ”Kaikki on pinnalta kovaa, & minä olen pelkkä elin, joka ottaa iskuja vastaan yksi toisensa jälkeen.” Ja iskuja elämä tuo: läheisiä kuolee, läheisimpänä itse Lytton Strachey, joka oli vuosikausia ollut Virginian tärkeä ystävä, ja pian hänen jälkeensä Bloomsburyn ryhmän toinen keskeinen jäsen, kuvataiteilija Dora Carrington, ampuu itsensä, kun ei kestä Lyttonin kuoleman aiheuttamaa surua. Muitakin läheisiä ihmisiä kuolee ja ennen niin kiihkeä ystävyys Vita Sackville-Westin kanssa laimentuu. Elämän katoavaisuus tulee yhä tutummaksi. Päiväkirjan edellisten osien tapaan Woolfeilla lappaa vieraita kuin väkeä helluntain epistolassa, mutta heihinkin Virginia on yhä väsyneempi. ”Vierailujen väliset hiljaiset päivämme ovat hienossa tasapainossa, täynnä rauhaa & mahdollisuuksia”, hän kirjoittaa. Vain Leonard, päiväkirjojen uskollinen L., edustaa Virginialle rakkautta ja täyteyttä.

Woolfit tekevät päiväkirja-aikana myös muutamia ulkomaanmatkoja, kuten Irlantiin ja Italiaan, mutta jollain tavalla Virginian kyky nauttia niistäkin on hieman sammunut. On kylmä, aina sataa, vierasmaalaiset ihmiset ovat kömpelöitä ja rahvaanomaisia. Ja tietenkin Euroopassa 1930-luvulla alkaa kuulua kaikuja sellaisista nimistä kuin Mussolini ja Hitler.

Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä on tietenkin kirjoittaminen, joka sekin osoittautuu entisiä vuosia paljon vaikeammaksi. Lähes koko päiväkirjaniteen läpi Virginia ärrittelee suuren romaaninsa kanssa, josta sitten lopulta tulee kuuluisa teos Vuodet ja joka ilmestyy aikanaan vuonna 1937.

Kaiken kaikkiaan tämä päiväkirjojen neljäs osa oli omalla tavallaan hyvin nautittavaa mutta myös erikoisen surumielistä luettavaa. Menetyksen ja luopumisen sävelet soivat läpi koko kirjan. Ja kun me kaikki tiedämme, mihin seuraava osa päättyy, on melankoliaa mahdoton välttää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *