Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
“Polttaja on tyyneyden lähde puolustuksen keskellä. Hän säteilee tätä tyyneyttä, ja hänen joukkuetoverinsa vastaavat siihen.” –Aparicio Rodriguez, Puolustuspelin taito
“Pelin henki on epäonnistuminen, ja jos sitä ei siedä, ei voi pärjätä pitkään. Kukaan ei ole täydellinen.”
Kun esikoiskirjailija Chad Harbach lukiovuosinaan pelasi golfin ja koripallon ohella baseballia, hän tuntui ymmärtäneen jotakin – ja se jokin oli peli henki. “Baseballissa minua kiehtoo se, että vaikka se on joukkuelaji ja joukkueesta tulee tavallaan perheesi, kentällä pelaajat ovat hyvin pitkälti yksin. Joukkuetoverit ovat riippuvaisia sinusta ja tukevat sinua, mutta ratkaisevilla hetkillä he eivät voi pelastaa.” Peli on raakaa, unelmista maksetaan maltaita: verta, hikeä ja kyyneleitä.
Pelin henki on yliopistomaailmaan sijoittuva romaani unelmista, ihmissuhteista ja itsensä etsimiseen sekoittuvista mielensisäisistä myllerryksistä, enemmän ja vähemmän epävarmoista ihmisistä, ihmisistä jotka kamppailevat – lähinnä itseään vastaan. Tarinan keskiössä on Henry Skrimshander, Westishin yliopiston Harpooners -baseball-joukkueen polttaja, joka “ei ole tarpeeksi iso ollakseen paras, ei tarpeeksi nopea ollakseen paras, hänellä ei ole kroppaa tai tilastoja siihen että hän olisi paras. Hän vain on.” Kunnes tapahtuu jotakin – pysäyttävää ja peruuttamatonta. Pienestä virheestä kasvaa suuri möykky, yksittäinen epäonnistuminen eskaloituu, elämä suistuu raiteiltaan.
Mitä teoksen muuhun henkilökaartiin tulee, kirjailija on onnistunut luomaan heistä mielenkiintoisen palapelin, jonka osaset sopivat saumattomasti yhteen, koukuttavat kukin lukijan omalla tavallaan. On kolmiodraamaa ja kiellettyä rakkautta, ystävyyttä ja täydellistä uhrautuvaisuutta – ja tietysti Aparicio Rodriguez, legenda, sekä hänen mantrakokoelmansa Puolustuspelin taito, Henryn todellinen tiennäyttäjä.
Minä pidin tästä ajattomasta hypystä erääseen amerikkalaiseen unelmaan. Ei Harbach, kirjailija, toimittaja sekä n+1 -kirjallisuuslehden perustajajäsen turhaan viettänyt yhdeksää vuotta esikoisteoksensa parissa, ennen kuin oli valmis saattamaan sen lopulliseen päivänvaloon. Lopputulos on hyvä, kotimaassaan teoksesta kehkeytyi sensaatio.
Suosittelen kokeilemaan, itse toivon Harbachin julkaisevan enemmänkin – ja mieluusti vielä tämän vuosikymmenen aikana.
