Regine Dee ja Hanns Hatt: Pieni tuoksu- ja makukirja

Pieni tuoksu- ja makukirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hajuaistia pidetään usein varsin vähäarvoisena aistina, mutta se onkin varsin monipuolinen ja monikäyttöinen aisti. Hajuilla on yllättäviä merkityksiä ja hajureseptoreita löytyy yllättävistä paikoista: ehkä erikoisin esimerkki tästä ovat siittiöt, jotka pääsevät perille suuntaamalla munasolun levittämää kielon tuoksua kohti.

Kirjan kirjoittajista Hanns Hatt on solubiologian professori, joka on tutkinut hajujen maailmaa pitkään ja niinpä kirjasta selviää kaikenlaista tieteellistä pikkunippelitietoa. Tiesitkö, että ihminen pystyy haistamaan 350 erilaista hajun ainesosaa ja kaikki maailmasta haistettavat hajut ovat näiden 350 eri perushajun yhdistelmiä?

Tiedemiehet ovat onnistuneet kehittämään hajuntorjuja-aineita, jotka blokkaavat täysin jonkun tietyn hajun. Toistaiseksi osataan vasta estää kielon, orvokin ja raikkaan merituulen haju, mutta kunhan esimerkiksi hienhajun estäjä keksitään, se mullistanee deodoranttiteollisuuden täysin.

Pieni tuoksu- ja makukirja auttaa avaamaan aisteja ja selittää muun muassa sen, miksi tuliset maut tunnetaan kuumina ja miksi piparminttu ja mentoli tuntuvat kylmiltä.

Kirja on pieni, kepeästi kirjoitettu, nopea- ja helppolukuinen. Siksi sitä on helppo suositella kevyeksi välipalalukemistoksi kaikille. Kirja on kooltaan taskuun sopiva ja rakennekin sopii pätkissä lukemiseen: kirja koostuu lyhyistä luvuista, jotka hyppivät aiheesta toiseen, vähän kuin se olisi kokoelma kolumneja. Mukavaa kevyttiedettä!

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...