Gard Sveen: Pimeän sylissä

Pimeän sylissä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pimeän sylissä jatkaa Tommy Bergmann -dekkarien sarjaa. Kovin pahasti edellistä osaa ei spoilata, joten tämän voi aivan hyvin lukea, vaikka ei olisi edellistä osaa lukenutkaan.

Bergmannin uran alkuvaiheissa vuonna 1988 hän oli paikalla, kun Kristiane Thorstensenin ruumis löytyi eläimellisellä raakuudella silvottuna. Bergmann joutui viemään suruviestiä Kristianen kotiin.

Vuonna 2004 tapahtuu uusi murha. Ilmastointiteippiä, veitsiä, vasara ja paljon verta. Olosuhteet ovat kovin samanlaiset kuin Kristianen murhassa 16 vuotta aikaisemmin ja muutamassa muussa samanlaisessa murhassa, joista Anders Rask joutui lusimaan. Ainoa ongelma on vain se, että Rask on edelleen vankimielisairaalassa; alibi on teräksenluja.

Jos Rask ei ole nyt syypää, mistä on kyse? Onko Raskilla yhteistyökumppani muurien ulkopuolella? Itse kullakin on salaisuutensa, eikä Kristianenkaan kuolinyöstä ole kuultu koko totuutta.

Pimeän sylissä on erinomainen dekkari: vetävä, jännittävä ja hyvin kirjoitettu. Bergmann on oiva päähenkilö, joka kipuilee omien vaikeuksiensa kanssa. Bergmannin ristinä on väkivaltaisuus: pitkäaikainen ihmissuhde on päättynyt väkivaltaan. Tätä väkivaltaisuuttaan Bergmann purkaa psykiatrin vastaanotolla. Tämä heikkous on hyvä mauste romaanissa, mutta ei vie huomiota liikaa itse juonelta.

Raskaat varjot kannattaa lukea myös, mutta on aika sama, kummasta aloittaa. Edellisen kirjan juoni ei tästä paljastu, Bergmannin seuraelämän käänteistä käy ilmi jotain. Tämä tarina sen sijaan jää kutkuttavasti kesken, toivon mukaan seuraava osa Blod i dans saadaan suomeksi pian.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...