Daphne Sheldrick: Rakkauteni Afrikka

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Muistelmateoksen Rakkauteni Afrikka kirjoittaja Daphne Sheldrick on sukujuuriltaan brittiläinen, mutta on asunut koko ikänsä Keniassa. Hän on uudisasukkaiden jälkeläinen ja tehnyt elämäntyönsä villieläinten parissa.

Sheldrick on tehnyt perheensä kanssa töitä kansallispuistossa villien eläinten parissa ja salametsästystä vastaan. Heillä on ollut orpojen eläinten hoitola, jossa on hoidettu eniten norsuja, mutta myös muita eläimiä, kuten sarvikuonoja ja antilooppeja. Alkuteoksen alaotsikko “Love, Life and Elephants” kertoo hyvin, mistä kirjassa on kyse. Sheldrick kertoo omasta elämästään ja rakkaustarinastaan, mutta sitten tietysti myös niistä norsuista.

Itseäni eniten kiinnostava asia Afrikassa on sen luonto ja eläimistö. Siksi tämä kirja oli loistava lukukokemus, kun sain kerrankin tarpeeksi eläinjuttuja. Myös uudisasukkaiden elämästä ja siirtomaavallan loppumisesta kertovat osiot olivat kiinnostavia.

Suosittelen kirjaa kenelle tahansa Afrikasta tai eläimistä kiinnostuneille.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...