Daphne Du Maurier: Rebekka

Kansi: Daphne Du Maurier: Rebekka

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Olen lukenut kymmenittäin kartanoromaaneja, ja Rebekan luettuani tiedän, mistä ne kaikki ovat saaneet esikuvansa (toinen Kaikkien Kartanoromaanien Äiti on Kotiopettajattaren romaani): Täysi nobody-seuraneiti kohtaa Monte Carlossa kuuluisan kartanon omistajan, jonka vaimon kuolema vuosi sitten kuohutti koko Englannin seurapiirilehtiä. Ennen pitkää hääkellot soivat, mutta tuoreen avioparin välillä on tunnustamattomia, synkkiä salaisuuksia.

Sokkeloinen, ihastuttava kartano, synkeä taloudenhoitaja, luokkaerot ja täydellisen edesmenneen vaimon varjo luovat sopivan pikkuisia kauhuelementtejä, kunnes mutkikas totuus selviää ja salaisuudet hälvenevät. Rebekka on oikeasti todella ovela, ja loppuratkaisu muutama sivu etukäteen aavistettunakin sykähdyttävä.

4 kommenttia

  1. Luin kirjan toissapäivänä ja se todellakin oli hyvä: teos piti otteessaan ja ahmin sen loppuun. Ei ollut onneksi perinteinen yli-imelä rakkauskertomus.

  2. Oli kai törmännyt johonkin ylistävään arvioon netissä, joka sai minut varaamaan tämän kirjan kirjastosta. Kun se sitten tuli, luulin sitä nuorisolle suunnatuksi uutuuskirjaksi. Yllätys oli melkoinen lukiessanki takakantta, en muistanut enää lainkaan, miksi olin varannut 76 vuotta vanhan kirjan, joka ei edes istu lukumakuuni. Olen vasta alkumetreillä, mutta jo nyt kirja on osoittautunut kiehtovaksi (autenttiseksi!) ajankuvaksi: luokkaerot, naisen asema, jopa ikärasismi (21v päähenkilö pitää itseään lapsena ja toivoo olevansa 36 v. Nuorisoa ei ole vielä keksitty.) ja ylipäätään elämä tuohon aikaan. Miten paljon maailma onkaan muuttunut 76 vuodessa!

    Juoni vasta pohjustaa tulevia tapahtumia ja kutoo varkain jännitystä ja latausta jollekin tulevalle. Uskon voivani luottaa, ettei kirja petä odotuksia.

  3. Nyt on Rebekka luettu. Miten tuoreena voi kirja säilyä, vaikka on vuodelta 1938! Kieli oli toki vanhaa, oli yllätys miten paljon kieli on muuttunut yhdessä ihmisiässä, ihan kaikkia sanoja en edes tunnistanut. Mutta ihminen itse ei ole muuttunut mihinkään. Kirjan teksti oli kuvailevaa, välillä kuvailtiin ympäristöä tai elämää ja tapoja tuohon aikaan. Mutta eniten kuvattiin päähenkilön tuntoja ja se tehtiin niin mestarillisesti, että pystyin täysin ymmärtämään tuota tyttöä ja samaistumaan häneen, pystyin jopa tuntemaan mitä hän tunsi, vaikka todellisuudessa olen aivan erityyppinen ihminen. Itse pidän kirjan suurimpana ansiona juuri loistavaa ihmiskuvausta. Toki juonikin oli taitavasti rakennettu ja kirjailija osasi nostattaa tunnelmaa ja jännitystä hienolla tavalla. Aivan mestariteos!

  4. Hyvin oli mielessä Lauran yli kymmenen vuoden takainen vinkkaus, kun kirjastossa osui Rebekka silmiin. Erinomainen kirja, kyllä du Maurier on vain hienon tarinan kehitellyt. Loisto-pokkarin synkkä kansi lupailee ikävyyksiä, joita lukija saa jonkun tovin odotella, mutta olihan tässä lopulta aika hurjakin tarina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *