Eija Lappalainen ja Anne Leinonen: Routasisarukset

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Utu asuu Laaksossa, jossa elämä on hillittyä ja rauhallista. Ympärillä on ekokatastrofin tuhoama Eurooppa. Utulla on erikoinen kyky ymmärtää ikivanhoja koneita. Kyky on hämmentävä salaisuus, josta Utu ei ole kertonut kuin lähimmilleen. Aikuisikä lähestyy ja Utu kyseenalaistaa yhä enemmän Laakson elämänmenoa. Utu haluaisi löytää omat biologiset vanhempansa ja selvittää kykyjensä salaisuuden, mutta Laaksossa se ei onnistu. Pitää siis paeta, kuten rakas kasvattiveli Marras aikaisemmin.

Routasisarukset on dystopiatarina, joka pyörittelee yksilönvapauksiin, ympäristöön ja valtaan liittyviä kysymyksiä. Kirja on luokiteltu nuortenkirjaksi ja nuoruuden ja aikuisuuden rajamailla kirjassa liikutaankin. Normeja ja tapoja kyseenalaistava päähenkilö on nuortenkirjojen perusmateriaalia, joka tässäkin tarinassa toimii hienosti. Aikuisen lukijan ei myöskään tarvitse vaivaantua, hyvin tämä aikuisellekin toimii.

Tarinan maailma on mielenkiintoinen. Routasisarukset on trilogian ensimmäinen osa ja tarina jää kipeästi kesken. Kirjan loppuun mennessä Utu pääsee etsimiinsä salaisuuksiin käsiksi, mutta niiden merkitys jää seuraavan kirjan asiaksi. Harmillisesti seuraavaa osaa pitänee odottaa ensi vuoteen.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...