Anna Verschik: Saumattomat neuleet

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Onko neuletöiden kappaleiden yhdistäminen sinusta työn vastenmielisin puuha? Huomaatko vasta kappaleiden valmistuttua että neule ei olekaan istuva? Jos vastaat näihin myöntävästi, saattaa Saumattomat neuleet olla käsityökirja sinua varten.

Virolainen Anna Verschik antaa kirjassaan perinpohjaiset ohjeet neuleiden valmistamiseen ilman sivu-­ ja hihansaumoja. Erikoista perinteisiin työtapoihin nähden kirjan malleissa on myös se, että puserot ja villatakit tehdään ylhäältä alaspäin. Näin on helppo sovittaa työtä kesken neulonnan ja tehdä oman vartalon vaatimia muutoksia.

Saumattomat neuleet ­-kirjan käyttäminen vaatii melko vankat perustiedot neulomisesta ja ohjeiden seuraamisesta sekä jonkin verran keskittynyttä lukemista, mikä varmasti kannattaa, jos haluaa omaksua tämän uudenlaisen tavan neuloa. Tekniikkaesittelyn lisäksi kirja sisältää 15 neulemallia; on jakkuja, puseroita ja mekkoja sekä pari hametta. Ohjeet sisältävät koot S-­XL. Malleista suurin osa on melko tyköistuvia mutta toisaalta mitoitukset ovat käsittääkseni reiluja. Ohjeissa on tietysti annettu lankasuositukset; suurin osa langoista on suhteellisen harvinaisia, mutta sitten on mukana myös kaikille neulojille tuttua vironvillaa eli Aade Lõng ­-kehräämön lankoja silmiähivelevine väreineen. Anna Verschikin mallit ovat hänen oman luonnehdintansa mukaan minimalistisia, mutta tietysti tottuneen neulojan on mahdollista kuvittaa niitä vaikkapa erilaisilla pintaneuleilla.

Kirja on Moreeni-kustantamon käsityökirjojen tavalliseen tapaan ulkoasultaan kaunis, ja Sanna Immasen suomennos selkeä.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...