Sarah Forbes: Seksiä museossa : merkillinen urani New Yorkin rohkeimmassa museossa

Seksiä museossa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nyt kaikki museoon, ainakin kirjan puitteissa. Seksiä museossa on vauhdikas ja hauska kirja siitä, millaista on työskennellä museossa, jossa tuodaan esille seksiä kautta aikojen.

Sarah Forbes kertoo alusta asti siitä, kun aloittaa museossa, jonka aihealue on seksi. Miten hän innostuu aiheesta ja sinne järjestettävistä näyttelyistä. Museossa työskentelevän ihmisen työpanos tulee hyvin esille, se ei ole mitään helppoa vaan todella tarkkaa työtä.

Samaan aikaan saamme tietää Sarahin yksityiselämästä, sillä kirjan aikana hänen parisuhteensa kariutuu, hän on jonkin aikaa sinkkuna ja sitten tapaa miehensä. Millaisia vaikutuksia on sillä, mikä on hänen työpaikkansa.

Kirja etenee hyvällä tyylillä ja siinä on rento ote. Sarahilla on kaikkeen kertomaansa luonnollinen asenne ja niin lukijakin voi rentoutua ja nauttia siitä, mitä tuleman pitää.

Seksiä museossa avartaa mieltä ja lukija saa hämmästellä, mitä kaikkea tuo museo pitääkään sisällään. Kuinka ihminen on aina ollut hyvin kekseliäs. Salaisia kokoelmia löytyy jos vaikka kuinka ja mistä alueista tahansa.

Kyllä tätä kirjaa kelpaa suositella kenelle tahansa, sillä niin oli lupsakkaa lukemista.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...