Anna-Kaisa Huusko ja Pekka Järveläinen: Suomalaisia valaisimia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suomalaiset valaisimet – jokapäiväisessä käytössä, vai ostammeko melkein aidoilta näyttäviä kopioita? Kirja esittelee valaisimet, niiden muotoilijat ja valmistajat, materiaalit, kertoo hinta-arvion mikäli kyse ei ole enää tuotannosta olevista malleista. Lisäksi mukana on runsaasti historiaa, keräilykohteita nyt ja ehkä tulevaisuudessa. Tässä on esitelty myös suomalaisten saamat alan palkinnot. Lisäksi mukana on hyvä hakemisto suunnittelijoista ja tuotteista.

Kirjan alussa on pitkähkö johdanto ja historiikki valaisinten tulosta Suomeen sekä niiden suunnittelusta. Tämä kyllä kannattaa lukea pohjatiedoiksi. Sen jälkeen on esitelty vuosikymmenten tärkeitä suunnittelijoita ja valaisimia: mukana suurimmat ja kauneimmat melkein ensimmäisinä eli Alvar Aalto ja Lisa Johansson-Pape, jotka suunnittelivat paljon valaisimia ja jo klassikoiksi muodostuneita esineitä. Lisäksi Yki Nummen ja Paavo Tynellin sekä tietysti Tapio Wirkkalan ja Eero Aarnion valaisimet ovat myös haluttua keräilytavaraa ja osa on vieläkin tuotannossa. Jotkut näistä on suunniteltu ja tehty jo 1950-luvulla tai jopa aikaisemmin, mutta muotokielensä puolesta ne voisivat olla aivan yhtä hyvin nykypäivää. Mukana on myös paljon Ornon tuotantoa eri suunnittelijoilta.

Kuvat ovat erittäin selkeitä ja kauniita, kuten on syytä ollakin. Tässä ei erikseen asiasta huomauteta, mutta monia valaisimia kopioidaan lähes sellaisenaan tänäkin päivänä, joten ostajan kannattaa olla tarkkana aitoa havitellessaan esimerkiksi kirpputorilla. Toisaalta, jotkut kopioidut mallit ovat paljon viehättävämpiä ja toimivampia kuin aidot – oma maku siis ratkaisee tässäkin sekä tietysti valaisimen sijoituskohde.

Tässä ei myöskään ole lisätietoja käytettävistä lampuista, jota ehkä olisin kaivannut eli minkälaisen lampun sijoittaa mihinkin vanhaan valaisimeen? Minkälaista lamppua yleensä voi käyttää missäkin? Tästä on ollut runsaasti keskustelua viime aikoina ja olisikin hyvä tietää, mitä tehdä pilaamatta alkuperäistä ideaa!

Kirja on informatiivinen ja kaunis. Erittäin sopiva jokaiselle sisustuksesta, designista ja keräilystä kiinnostuneelle sekä myös ammattilaisille, esimerkiksi entisöijille tai sisustussuunnittelijoille. Erityisen mukavia ovat vinkit tulevaisuuden klassikoista, joita itsekin on tullut katsottua jo vähän sillä silmällä.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...