Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen

Kansi: Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Pienen Kielisen kylän taivaalle ilmestyy lintujen kantama kori, jonka mukana saapuu matkustaja. Kolme koululaista, Miranda, Olavi ja Veera, törmäävät matkustajaan poiketessaan koulumatkalla autiotalon hedelmätarhassa – matkustaja on omituinen Opri, joka on muuttanut autiotaloon asumaan.

Lopulta selviää, että Opri on saapunut Kieliseen etsimään kadonnutta poikaansa, jonka joku paha olento on kätkenyt. Pahuudella on päämäärä, johon kielisläiset on sotkettu mukaan. Kylässä onkin tapahtunut outoja, esimerkiksi koulun rehtori on muuttunut entistäkin häijymmäksi. Pian alkaa tapahtua enemmänkin: lapsia sairastuu ja varjoissa piileskelee omituisia väijyjiä.

Lopulta kaikki kääntyy sentään parhain päin. Mysteeri saadaan selvitettyä, kun Miranda, Olavi, Veera ja Opri saavat apua yllättävältä suunnalta.

Taivazalan joutsen on mukavaa lastenfantasiaa. Sari Peltoniemi on tällaisen kirjallisuuden mestari: maanläheistä ja leppoisaa, mutta samalla taianomaista ja ihmeellistä.

Kirjassa on lyhyet luvut, iso kirjasin ja vähän kuviakin seassa. Senkin puolesta Taivazalan joutsen sopii mainiosti alakoululaisten luettavaksi. Sarja saa jatkoa vuonna 2017 kahden osan verran; sinänsä tämä tarina ei jää erityisemmin kesken, joten saapa nähdä, miten jatko toimii.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *