Joseph Delaney: The Spook’s Apprentice

The Spook's Apprentice

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Thomas Ward on seitsemännen pojan seitsemäs poika ja näin ollen täydellinen Spookin oppipojaksi. Spook on hyvä velho, jonka tehtävänä on pitää pahuus loitolla muun muassa noidista ja aaveista. Seitsemänsien poikien seitsemänsiä poikia on ollut oppipoikina useampikin, mutta kenelläkään muulla ei ole ollut Tomin kaltaista äitiä. Oppipoikana opiskeleminen on tylsistyttävää ja rankkaa, kunnes Tom tapaa Alicen, jolle hän lupaa tehdä palveluksen.

Tomin pelkuruus ja haluttomuus tuntuivat hieman tylsiltä mutta pian koittaa rohkeuden aika.

Kirjassa on paljon pohdintaa oikeasta ja väärästä samalla kun hyvä ja paha taistelevat keskenään. The Spook’s Apprentice on ajoittain jopa pelottavan raaka, mutta silti hyvä aloitus sarjalle. Ihan pienimmille ei tarinaa voi suositella, ovat noitien rituaalit sen verran kammottavia. Kirja sopii kuitenkin nuorille, jotka kaipaavat kunnon jännitystä kuten myös fantasiakirjallisuuden uskollisille harrastajille.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...