Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Östermalmin kauniit, rohkeat ja varakkaat seikkailevat taas – syyttäjänsihteeri Marianne Jidhoff, rikoskomisario Torsten Ehn ja konstaapeli Augustin Madrid tulivat lukijoille tutuksi jo ensimmäisestä suomennetusta Denise Rudbergin dekkarista Yksi tappava syrjähyppy (Into 2015).
Tällä kertaa heitä työllistää sijoitusyhtiö Chinese Wall, jonka osakas Fredrik Palmgren löydetään vakavasti pahoinpideltynä. Tutkinta vie kolmikon syvemmälle sekä Chinese Wallin maailman syövereihin että Palmgrenin henkilökohtaisen elämän kuvioihin: yhtiö on tarkoitettu vain superrikkaille sijoittajille ja sen säännöt ovat perin konservatiiviset; naispuoliset jälkeläiset eivät esimerkiksi voi olla yhtiön osuuksien perijöinä. Palmgren ei sitten ole onnistunut tuottamaan maailmaan kuin kolme nyt teini-ikäistä tyttöä, joten jostain kumman syystä hän on jättänyt puolisonsa ja löytänyt uuden nuoren vaimon, joka on raskaana – mahtaisikohan tärpätä tällä kertaa…
Samaan aikaan kirjassa kulkee sydäntäsärkevä kertomus pahoinpidellystä vaimosta, Amy Burehornista, jonka mies Nils on paitsi aika lutjake mieheksi myös Chinese Wallin hallituksen puheenjohtaja. Ja onhan mukana tietenkin alati kiinnostavaa aineistoa päähenkilöiden, etenkin Mariannen, sielunelämästä ja rakkaushuolista.
Toinen toista pahempi on monella tapaa samanlainen lukukokemus kuin Yksi tappava syrjähyppy; sen maailma on kovin yläluokkainen, joten työläisromantiikan suosijat etsiytykööt muualle. Varsinaista murhaa pitää kirjassa odottaa kauan, ihan loppulukuihin asti, mutta kaipa dekkarin voi näinkin koostaa, etenkin kun ratkaisu ei ollut ollenkaan niin keinotekoisen tuntuinen kuin ensimmäisessä osassa. Henkilöistä miehensä pahoinpitelemä Amy ja hänen pakonsa vapauteen oli mieleenjäävintä ja ehkä myös jännittävintä koko kirjassa.
Mitä muuta tästä sitten jäi mieleen – ainakin runsaat ruoan ja syömisen kuvaukset, kuten oli laita ensimmäisenkin osan kanssa, mutta kaiken kaikkiaan tämä ei kuitenkaan ollut oikein kirja minun makuuni, ehkäpä pidän sittenkin siitä mainitusta työläisromantiikasta enemmän. Mutta kyllähän me dekkarinlukijat pidämme aina sarjoista, ja etenkin pohjoismaisista sarjoista.
