Jari Järvelä: Tyttö ja seinä

Tyttö ja seinä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Metro on onnistunut pakenemaan vainoajiltaan jo kahdesti, mutta hinta on ollut kova. Hän on menettänyt läheisiään ja ystäviään taistelussa alakulttuurinsa puolesta. Jäljellä on vielä kaksi isoa vihollista, hänen rakkaan Rustinsa surmannut vartija Hiililuoma sekä hänen isänsä hengestä vastuussa oleva liikemies Janus. Kosto ajaa Metroa eteenpäin lähemmäs vihollisiaan, mutta samalla Metron oma henki on hiuskarvan varassa. Kumpi puoli ehtii toteuttaa kostonsa ensin?

Tyttö ja seinä päättää Jari Järvelän kansainväliseksi menestykseksi osoittautuneen Metro-trilogian. Kotkalaistaustaisen graffitintekijä Metron päätähuimaava kertomus saa hienon lopun. Vauhdikas teos marssittaa esiin Metron ohella muutaman uuden herkullisen hahmon, kuten kaikki päätöksensä nopalla heittävän Frodon hobitteineen sekä sarjayrittäjä Voltin, jonka tilusten sauna onkin jo tuttu Järvelän aiemmasta tuotannosta. Voltin jossain Myllykosken lähistöllä sijaitseva talo on todellinen kauhujen talo. Muitakin viittauksia Järvelän aiempiin teoksiin löytyy. Voltin hahmossa on pakko olla paljon totta.

Paitsi graffittikulttuurin tuntemus, Järvelän teoksesta huokuu myös rakkaus kotikaupunki Kotkaan. Järvelä etsii kotikulmiltaan sopivan rosoisia paikkoja, joissa lain rajamailla liikkuvat hahmot touhuavat. Metro liikkuu myös Kouvolassa, mutta tähän neuvostoarkkitehtuurin helmeen Järvelä suhtautuu ehkä hieman ironisemmin, jos kohta lämmöllä.

Kaikkiaan Tyttö ja seinä on mainio rikosromaani. Ehkä kannattaa lukea ensin Tyttö ja pommi sekä Tyttö ja rotta, jotta kirjan henkilöiden motiivit avautuvat paremmin. Suosittelen!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...