Catherynne M. Valente: Tyttö joka putosi satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa

Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mitä tulee estottomiin kirjan nimiin on Catherynne M. Valente omaa luokkaansa. Hänen nuortenkirjansa ovat tästä esimerkkejä: Tyttö joka putosi satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa on jatko-osa aikaisemmin suomennetulle Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla -kirjalle.

Ensimmäinen osa vei lukijan 12-vuotiaan Syyskuun luo tämän lähtiessä seikkailuun Satumaahan. Se hurmasi taianomaisillaan lauseillaan, jotka muistuttivat paljolti kirjan nimiä. Ne nimittäin olivat pitkiä ja rönsyileviä. Sen ansioihin lukeutuu muun muassa Locus -palkinto vuoden parhaasta nuortenkirjasta vuonna 2012.

Toinen osa vie Syyskuun uuteen seikkailuun Satumaahan. Vuosi on kulunut ensimmäisen osan tapahtumista, mutta paljon on samoin kuin aikaisemminkin. Satumaassa ei kuitenkaan ole samoin. Varjot ovat alkaneet katoilla ja Syyskuu ottaa tehtäväkseen palauttaa asian oikeaan järjestykseen.

Tarinasta tulevat kovasti mieleen Liisa Ihmemaassa ja Ihmemaa Oz. Kerronta on taianomaista ja sulavaa, kuten ensimmäisessäkin osassa. Kirja sopii niin vanhoille kuin nuorille lukijoille, jotka kaipaavat elämäänsä seikkailua Satumaassa.

Kirjan alkuperäisen englanninkielisen version on aiemmin arvostellut Mikko.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...