Milka Alanen ja Anni Valtonen: Uusia suomalaisia

Uusia suomalaisia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Uusia suomalaisia ­-kirjan alussa Anni Valtonen kertoo, miten hän oman monikulttuurisen avioliittonsa aikana alkoi seurata suomalaista maahanmuuttokeskustelua.

Näytti siltä, että Suomen maahanmuuttopolitiikka rajautui pakolaispolitiikkaan. (­– – ­) Missä näkyi todellisuus? Se tosiasia, että enemmistö Suomeen tulijoista tulee tai jää Suomeen rakkauden tähden. Vuoden 2013 lopussa lähes 70 000 avio-­ tai avoliitossa toinen puolisoista oli syntynyt Suomen ulkopuolella.

Rakkaus on siis tuonut paljon uutta väriä Suomeenkin, ja Anni Valtosen kirja kuvailee kauniisti ja kiihkoilematta tällaisia liittoja. Se sisältää 12 parin tarinat, joissa kumpikin puolisoista kertoo oman näkemyksensä: on pareja Euroopasta kuten Virosta ja Iso­-Britanniasta ja sitten kaukomailta kuten Ghanasta, Filippiineiltä, Japanista. Näillä tarinoilla on paljon yhteistä. Suurimmassa osassa rakkaus on syttynyt ulkomailla opiskelu-­ tai työkuvioissa, mikä mahdollisesti selittää sen, että useimmat parit ovat kotimaassaan ainakin keskiluokkaisia.

Asettuminen Suomen oloihin ei ole aina käynyt ongelmitta: on kaikenlaista paperisotaa, oman koulutuksen mukaisen työn saannin vaikeutta, sopeutumista kieleen ja ilmastoon ja omien sukulaisten kaipuuta. Mielestäni kirjan tapauksissa useimmille on käynyt kuitenkin lopuksi melko mukavasti; vain yksi pareista on päätynyt eroon, mutta heidänkin suhteensa toimii edelleen. Myös lapset ovat sopeutuneet kirjan mukaan oikein hyvin, vaikka monissa tapauksissa erilaiset kasvatuskulttuurit ovatkin joutuneet vastakkain. Ehkäpä olisi ollut mielenkiintoista kuulla niistä, joiden suhteet ovat olleet vaikeampia. Lisäksi Suomessa lienee myös monikulttuurisia sateenkaariperheitä, joista kertominen olisi ollut kiinnostavaa.

Tarinoiden ohella kirjan yksi pääattraktio on valokuvaaja Milka Alasen suorastaan lumoavan kaunis kuvitus: tässä teoksessa ei suinkaan ole tylsiä passikuvamaisia potretteja, vaan pienimuotoisia taideteoksia perheiden elämästä. Etenkin lasten kuvaajana Alanen on onnistunut loistavasti.

Uusia suomalaisia tukee omalta osaltaan tärkeää rasismin vastaista työtä, ja tämän takia toivoisin sille paljon lukijoita.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...