Tom Ang: Valokuvan historia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Valokuvan historia on jykevä kirja. Sen tavoitekin on melko kunnianhimoinen: käydä läpi valokuvan historia ensimmäisistä valokuvista tähän päivään. Kaikki alkaa siis 1820-luvun varhaisista valokuvausyritelmistä ja matkan varrella esitellään syanotypiat, daguerrotypiat, Brownie-kamerat, Kodachromet, Polaroidit, digikamerat, älypuhelinkamerat ja vaikka mitä muuta.

Kirjassa on myös henkilöprofiileja monista valokuvauksen suurista nimistä: oman profiilijuttunsa ovat saaneet muun muassa Henri Cartier-Bresson, Ansel AdamsSteve McCurry, Man Ray ja moni muu tunnettu mestari.

Kirja on luonnollisesti runsaasti kuvitettu ja siitä löytyy monia ikonisia valokuvia. Tarkemmin esitellään esimerkiksi Dorothea Langen Siirtolaisäiti ja Joe Rosenthalin Lipun nosto Iwo Jimalla.

Valokuvan historia on hieno sohvapöytäkirja ja soveltuu mainiosti selailtavaksi ja ihasteltavaksi, mutta kansien välissä on myös varsin tuhti paketti tietoa valokuvauksen historiasta. Runsas kuvitus ja erilaisia pieniä infolaatikoita pursuava taitto tekevät kirjasta tietosanakirjamaisen ja melko kevyen luettavan (paitsi käsille, kirja painaa kuin synti).

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...