Amin Maalouf: Valon puutarhat

Valon puutarhat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Profeetta Mani syntyi Mesopotamiassa 200-luvun alkuvuosina. Hän eli nuoruutensa omalaatuisessa varhaiskristillisessä yhteisössä, mutta teini-iässä hän alkoi saada taivaallisia näkyjä jumalalliselta “kaksoseltaan”, joiden pohjalta hän ryhtyi muodostamaan omaperäistä tulkintaansa uskonnoista. Manin ajatukset yhdistelivät ennakkoluulottomasti eri uskontojen valoisia ja kauniita puolia. Samoihin aikoihin Persian alueen hallitsijoiksi nousi sassanidien dynastia, jonka kuningashuoneen suosioon Mani pääsi vuosikymmeniksi. Manilla oli vapaus liikkua ja opettaa ympäri laajaa valtakuntaa, ja niinpä askeesiin ja vaatimattomiin tapoihin tottunut Mani sai elinaikanaan paljon seuraajia ympäri Aasiaa aina Intiaa ja Kiinaa myöten.

Manista tiedetään lopulta aika vähän. Amin Maalouf on onnistunut kuitenkin keräämään tiedonjyväsiä sen verran yhteen, että hän on voinut kirjoittaa Valon puutarhat, kaunokirjallisen elämäkertaromaanin tuosta menneiden aikojen viisaasta.

Maaloufin romaani pysyy erinomaisesti kasassa. Kokonaisen eliniän mittainen draama rytmittyy historiallisten henkilöiden ja tapahtumien sekä filosofisten oppien ja uskonkappaleiden esittelyn välille ihmeen juoheasti ja itsestäänselvän kepeän oloisesti. Eikä Valon puutarhoja ole edes liiallisella pituudella pilattu – Maaloufille riittää 350 sivua. Historialliseksi romaaniksi Valon puutarhat on helppolukuinen ja selkeä. Amin Maalouf on erinomaisen mukaansatempaava kertoja.

Vaikka manikealaisuus uskontona on käytännössä kadonnut maailmasta ja kaikki Manin kirjoitukset ja maalaukset ovat hävinneet tai hävitetty, olisi Manin opetuksille ja esimerkille nykyään monessa paikassa tilausta. Yleinen suvaitsevaisuus, avoin ja salliva suhtautuminen uskontoihin sekä vieraisiin kulttuureihin, pasifismi ja kaikkien elämänmuotojen rakastava kunnioitus – siinäpä ohjenuoria meille 2000-luvun ihmisille. Amin Maaloufin Valon puutarhat saa ison suosituksen!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...