Lincoln Child ja Douglas Preston: Veljensä vartija

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pendergast-sarjan edellisessä kirjassa Tulikivi komisario Vincent D’Agosta näki Pendergastin kuolevan ja hän itse pelastui vain ihmeen kautta. Säikähdys onkin melkoinen, kun komisariolle selviää, että mystinen FBI:n agentti Alosiyus Pendergast on hengissä ja varsin vakuuttavasti omana itsenään. Ongelmia tosin on tarjolla tälläkin kertaa ja todella vakavia. Pendergastin pahin vihollinen vaanii häntä edelleen. Hänen veljensä, Diogenes, on suunnitellut täydellistä rikostaan jo vuosikymmeniä ja nyt hän lopultakin alkaa toteuttaa sitä.

Ensimmäisenä alkavat murhat! Pendergastin läheisiä ystäviä murhataan tavoilla, joiden tausta ja tekotapa löytyvät vain suvun historiasta. Pahinta on se, että murhalistalla ovat myös komisario sekä monta muuta agentille erittäin läheistä ihmistä. Hän haluaa kostaa veljelleen kaiken menneisyydestä – kukaan ei vain tiedä selkeästi, mitä on tapahtunut veljesten välillä. Edes Pendergast ei sitä tiedä, tai ei suostu kertomaan tahi tietoisesti muistamaan!

Kirja vie jälleen eteenpäin Pendergastin tarinaa sekä hänen että hänen veljensä salaisutta, jota jälleen raotetaan vain hieman. Juonesta ei sen enempää paljastuksia, mutta taatusti tämä ei jää tähän eli jatkoa varmasti seuraa. Alku on hieman hitaahko, mutta kohta tapahtumat ja juoni alkavat toimia ja lukijaa harhautetaan varsin vinkeästi suuntaan jos toiseenkin.

Monessa kohdassa viitataan aikaisempiin tapahtumiin, joten sarjaa kannattaa seurata. Suomennettuna tämä on sarjan neljäs osa, alkukielellä kuudes. Voi tämän lukea yksinäänkin, sen verran taustoja selitetään muutamalla sanalla. Kahden kirjoittajan yhteistyö tuntuu edelleen toimivan hyvin ja tämäkin tiiliskivi tuli luettua kerralla läpi.

Suosittelen salaperäiseen agentti Pendergastiin jo aikaisemmin tutustuneille sekä mystisistä ja psykologisista perhesalaisuuksista, saati sitten oudoista yhteensattumista kiinnostuneille jännärien ystäville. Mukavan kimuraista luettavaa pimeisiin syys- ja talvi-iltoihin.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 318 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...