Sergei Lukjanenko: Viimeinen partio

Viimeinen partio

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sergei Lukjanenkon Yöpartio-sarja on ollut erinomaisen kiinnostavaa luettavaa. Sarja on nyt neljännessä osassaan, joka oli pitkään myös sen viimeinen osa. Lukjanenko on kuitenkin kirjoittanut sittemmin viidennenkin osan, joka toivon mukaan saadaan myös suomeksi (päivitys 2.8.2016: saatiinhan se: Uusi partio).

Viimeisessä partiossa käydään suuria taisteluja. Skotlannissa edinburghilaisessa kummitustalossa murhataan venäläinen turisti ja tiettyjen seikkojen vuoksi Moskovan Yöpartiolta pyydetään virka-apua. Korkeimmalle tasolle noussut sankarimme Anton saa kunnian tarttua toimeen. Edinburghin Yöpartiota johtaa Foma Learmouth, Moskovan Yöpartion johtajan Geserin vanha tuttu. Myös Moskovan Päiväpartion johtaja, vanha piru Zavulon, tuntuu yllättävänkin auliilta auttamaan tapauksen selvittelyssä.

Paljastuu, että sinänsä yksinkertaiselta vaikuttavan tapauksen taustalla on ikivanhoja ja vaarallisia salaisuuksia, joiden juuret ovat aina suurvelho Merlinin ajoissa. Anton onkin melkoisissa vaikeuksissa selvitellessään tapausta, mutta onneksi apuvoimatkin ovat voimakkaita.

Ei nyt ihan sarjan parhaimmistoa, mutta kelpo jännäri kuitenkin. Pidän edelleen siitä, miten Lukjanenkon kirjoissa hyvä ja paha eivät ole mustavalkoisia, vaan väliin mahtuu runsaasti harmaan eri sävyjä. Yöpartion hyviksetkään eivät ole aina niin puhtoisia, eikä Antonin ole aina helppo löytää itsestään sympatiaa ihmisiä kohtaan. Partio-sarjaan kannattaa ehdottomasti tutustua.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...