Anneli Kanto: Vilma Virtanen virpomassa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Viiden villin Virtasen seikkailujen yhdeksännessä osassa perehdytään virpomiseen. Pääosassa on kuusivuotias Vilma Virtanen, tietäväinen, tarkka ja kamalan ujo lapsi.

Vilma haluaa virpomaan, mutta katastrofi iskee, kun isosisko Veera ei kelpuutakaan Vilmaa porukkaansa. Pikkuveli Paavokin pääsee Veeran mukaan, mutta ei Vilma. Vilman on tyytyminen pikkuisiin Kastehelmeen ja Perttuun.

Vilmaa ujostuttaa virpominen aivan hirveästi. Heti ensimmäisen oven takana on kiukkuinen mummo, joka raivoaa lapsille siitä, kuinka kaunis karjalainen virpomisperinne sekoitetaan kaikenmaailman noitajuttuihin.

No, virpomisreissu saa onneksi onnellisemman käänteen sen jälkeen ja Vilmakin pystyy voittamaan ujoutensa – pikkusisarusten avustuksella, toki.

Oivallinen kirja. Pääsiäisestä ja virpomisesta olen nähnyt aika vähän lastenkirjoja, joten aihe tuntui raikkaalta. Kirja myös käsittelee aihettaan monipuolisesti. Anneli Kannon teksti on hyvä ja Noora Katon kuvitus jälleen kerran huippuluokkaa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...