Elina Lampela ja Kati Lampela: Yhden illan käsityöt : virkkaa, kirjo, neulo & huovuta

Yhden illan käsityöt

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tässäpä oiva kirja kiireisille tai kärsimättömille käsityöihmisille. Kirjasta nimittäin löytyy 36 työtä, joiden luvataan valmistuvan yhdessä tai parissa illassa.

Kirja sisältää ohjeita virkkaukseen, neulontaan, huovuttamiseen sekä ristipistoihin. Malleja löytyy virkkauspuolelta tuttiremmeistä pöytäliinapainoihin. Ohjeita löytyy myös monenlaiseen ristipistokirjontaan, kuten kirjanmerkkeihin sekä ensiapulaatikkoon. Neulontaan ohjeita löytyy muun muassa kruunuun, servettirenkaisiin sekä suomulapasiin.

Selkeät ja havainnollistavat kuvat sekä malli- ja kaavapiirrokset auttavat niin konkareita kuin myös aloittelijoita. Kirjan alussa perustekniikat esitelläänkin tarkasti ja hyvin, ja ne luettuasi pääset hyvin alkuun. Ohjeiden teksti on selkeästi kirjoitettu.

Tässäpä oiva lahjavinkki käsityötä harrastavalle tai ihan vaikkapa itsellekkin. Myös aloittelijat, rohkeasti vain puikot ja neulat käteen!

Lina

Lukemista rakastava Lina oppi lukemaan 5-vuotiaana ja sen jälkeen kirja onkin ollut kädessä lähes aina. Lina tykkää etenkin dekkareista ja suomalaisten kirjailijoiden teoksista, mutta lukee mielellään myös jotain uutta ja erilaista! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...