Emma Juslin: Yksin yhdessä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Juslin jaksaa viehättää tekstillään ja kielellään. Romaani ilmestyi alunperin ruotsiksi ja samanaikaisesti käännettynä suomeksi, erinomaista työtä. Käännöksestä eivät ehkä aivan kaikki kielen vivahteet käänny siten kuin odottaisi, mutta mainiota työtä tämäkin. Kaikki asuvat joko Helsingissä ja Vorpoossa, joka omituisesti muistuttaa Porvoota, kieli toimii muutenkin taas jännittävällä tavalla eri tilanteissa.

Päähenkilöinä on kolme naista, kaikki suhteellisen nuoria. Stina syö masennuslääkkeitä ja on onnettomasti rakastunut Sebastianiin. Hän luulee tulevansa hulluksi eikä tuo kovin kaukana lienekään. Opiskelu ei innosta, luennot pelottavat, opintosuoritusten puute kauhistuttaa… Tove on Stinan ystävä ja on äidinkielenopettajan sijaisena. Hän ei oikein ole orientoitunut kouluun — varsinkaan opettajana olemiseen. Hän kirjoittaa runoja ja on lievästi ihastunut Sebastianiin. Olga puolestaan on Toven oppilas. Häy lukion ensimmäistä luokkaa, sekoilee välillä bileissä ja laiminlyö koulunkäyntiään. Hänen isänsä Mitja on kokopäiväisesti työtön ja viettää aikaansa ystävänsä Fredin kanssa. Hän ei voi ajatella, koska ajattelu edellyttää vapaa-aikaa ja sitä on vain niillä, jotka käyvät työssä. Olgan äiti on lähtenyt toisen miehen matkaan.

Kaikki päähenkilöt ovat yksinäisiä, jollain tavoin ulkopuolisia ja syrjäytyneitä. Jokaisen on myös vaikea tulla toimeen muiden ihmisen kanssa. Naiset hakevat jokainen omalla tavallaan mieltä ja tarkoitusta elämäänsä kirjallisuudesta ja kielestä. Ajatukset hipovat usein myös kuolemaa ja sen pelkoa tai toivetta. Yksinäisyys poistuu ehkä saunassa, kuten kaikki muukin voi järjestyä siellä. Ihminen on silloin alaston!

Juslinin kieli on jälleen ihastuttavan monipuolista, jännittävää ja hauskaa. Hihityttävän huvittava (ja vähän nolostuttava) on kohtaus, jossa eräs suomenkielinen puhuu ruotsia melko tärkeässä tilanteessa — aivan karmeaa epäkieltä =D Mustaa huumoria, parodiaa, outoja ajatuksia; kaikkea on tässäkin kirjassa tarjolla.

Juslin kuvaa hyvin naisten rajua minuutta, uhmaa ja epätoivoa. Jokainen heistä kuitenkin järjestää elämänsä tavallaan tai se vain järjestyy. Kuoleman toiveet väistyvät, runokokoelma lähetetään mukaan kilpailuun, tytär haetaan pois sairaalasta. Loppua ei voi sanoa lohduttavaksi eikä positiiviseksi, mutta parempaan päin ainakin ollaan menossa. Jotakin on tapahtunut ja tapahtuu edelleenkin kirjan päättyessä.

Itse pidin tästä, kuten Juslinin aikaisemmastakin tuotannosta. Tässä jälleen nuorta suomenruotsalaista proosaa parhaimmillaan. Suosittelen kaikille oudosta huumorista, kielellä leikittelystä, ironiasta sekä elämästä ja sen ahdingosta sekä selviytymisestä kiinnostuneille.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...