Tilaa itsellesi tuoreimmat tällä avainsanalla kuvaillut merkinnät
Avainsana: asiasta poikkeaminen

Denis Diderot: Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä
Isäntä ja hänen palvelijansa Jaakko ovat matkalla. Matkan aikana Jaakko viihdyttää isäntäänsä tarinoimalla rakkauksistaan. Välillä pysähdytään majataloihin ja kaupunkeihin, välillä myös isäntä ja jotkut muutkin henkilöt pääsevät kertomaan omia tarinoitaan. Jaakko selittää kohtalonuskoista elämänfilosofiaansa, jonka on oppinut kapteenil…

Kurt Vonnegut: Ajanjäristys
Yritän nyt kirjoittaa arvion kaikkien aikojen suosikkikirjastani, Kurt Vonnegutin Ajanjäristyksestä.
Vuonna 2001 ajanjäristys heittää koko maailman kymmenen vuotta ajassa taaksepäin, ja kaikkien on pakko elää 1990-luku uudestaan täsmälleen samalla tavalla kuin jo kerran aiemmin ilman, että kukaan voisi vaikuttaa mitenkään asioiden ku…

Markus Kajo: Kettusen kannettava
Viiden vuoden kirjallisen hiljaiselon jälkeen televisiosta ja radiosta tuttu Markus Kajo päästää alter egonsa Kettusen jälleen irti. Kunnianhimoisen ja pääosin mainion Ihmisen käsikirjan jälkeen Kajo palaa viidennessä teoksessaan ilmaisunsa kovan ytimen, napakan pakinan pariin. Odotukset ainakin itselläni uuden kirjan suhteen ovat koventun…

Kurt Vonnegut: Mestarien aamiainen
1970-luvun alussa amerikkalaissatiirikko Kurt Vonnegut täytti 50 vuotta. Mestarien aamiainen on tavallaan kirjailijan syntymäpäivälahja itselleen, eräänlainen välitilinpäätös. Kirjasta on tullut yksi Vonnegut-fanien suurista suosikeista, mikä onkin itse asiassa melko helppo ymmärtää: Mestarien aamiainen on monin tavoin hyvin tyypilline…

Umberto Eco: Ruusun nimi
Ruusun nimessä Umberto Eco naittaa yhteen melko perinteistä murhamysteeriä historiallisen luostarielämän kuvauksen kanssa. Romaanin tarinan taustalla vaikuttavat vahvasti historialliset poliittiset juonittelut; tarina sijoittuu aikaan, jolloin paavinistuin oli Avignonissa ja katolinen kirkko oli täynnä juonittelua.
Vaikka Eco vä…

Laurence Sterne: Tristram Shandy : elämä ja mielipiteet
Teoksesta odottaisi elämäkertaa Tristram Shandysta, mutta kirjan luettuaan ei tiedä Tristramista juuri mitään. Sen sijaan Tristramin isä ja Toby-setä tulevat keppihevosineen hyvinkin tutuiksi. Linnoitustekniikastakin opimme enemmän kuin Tristam Shandyn elämästä!
Sterne on mestarillinen asiasta poikkeaja. Hän saa päähänsä selittää t…