Tilaa itsellesi tuoreimmat tällä avainsanalla kuvaillut merkinnät
Avainsana: ihmisluonto

Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
Sinisalon novellit ovat keränneet monia palkintoja, eikä ihme. Ne ovat erittäin hyvin kirjoitettuja, jännite ja mielenkiinto lukea eteenpäin syntyvät lähes poikkeuksetta heti alussa. Musiikkitermiä käyttäen novellit ovat hyvin tarttuvia ja jopa ilman kertosäkeitä.
Fantasiakirjallisuudesta puhuttaessa tulee usein mieleen suuret, mah…

Claes Andersson: Ajan meno
Andersson kirjoittaa henkilökohtaiseen sävyyn, mutta monesti runot aukeavat käsittelemään laajempaa aihetta, jopa koko maailmankuvaa. Aiheet ovat hyvin monenkirjavia liikkuen STT:n uutisesta Freudin luona käymisen kautta naarashämähäkin kertojanääneen.
Monessa runossa on surumielinen sävy ja maailmassa on paljon pielessä. Siitä hu…

Elizabeth Moon: The Speed of Dark
Kirjoilla on erilaisia vahvuuksia. Toisissa on jännittävä juoni, toisissa kiehtovat henkilöt, toisissa kauniisti kuvailtu tunnelma. The Speed of Darkin juoni ei tempaa mukaansa: kirja alkaa hitaasti, eikä juoni lopussakaan saavuta sellaisia kierroksia, että sen vuoksi kirjaa erityisesti suosittelisin.
Onneksi on muutakin. The Speed of D…

Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala
Joutavuuksien jumala on haastava, mutta hieno kirja. Kerronta hyppää ajallisesti koko ajan nykyisestä menneen kautta tulevaan ja päinvastoin. Siitä huolimatta paketti pysyy upeasti kasassa ja pienet vihjeet johonkin myöhemmin kerrottavaan tapahtumaan toimivat.
Kirja kertoo intialaisesta perheyhteisöstä, jossa päähenkilöinä ovat kov…

Leena Lander: Siipijumala
Landerin kolmas romaani (v. 1984) vie ajassa ja paikassa kauas. Kerronta tosin on ajallisesti kaksijakoinen. Menneiden tapahtumien rinnalla ovat nykyhetkeen sijoittuvat Tean kirjeet. Tarina kertoo pääosin tahitilaissaarelle ajatuvasta miehestä, hänen elämässään sekä sielussaan tapahtuvista muutoksista.
Romaanin kirjoitustyyli on h…

Mihail Bulgakov: Kohtalokkaat munat
Kyllä, Mihail Bulgakov on kirjoittanut muutakin kuin Saatana saapuu Moskovaan. Vuonna 1974 Suomessa julkaistu Kohtalokkaat munat sisältää neljä pitkää novellia, joissa Bulgakovin hervoton ja rehevä tyyli pääsee hyvin valloilleen. Kolme ensimmäistä on täyttä fiktiivistä tykitystä ja neljäs vähän erityyppinen, omaelämäkerrallinen muistelu&n…

Frank Mc Court: Seitsemännen portaan enkeli
Kirjan kannessa on kiviseinää vasten nojaava likainen pikkupoika, joka hymyilee. Se kertoo myös itse kirjasta paljon. Köyhän perheen arki Irlannissa on hyvin karua, mutta pilkettä silmäkulmassa riittää ja se voi jopa auttaa läpi vaikeuksien.
Seitsemännen portaan enkeli on tavallaan kirjailija Frank McCourtin elämäntarina. Se kertoo pojan…
Pat Conroy: Vuorovetten prinssi
672 sivun paketti kertoo katkanpyynnillä elantonsa ansaitsevan Wingon perheen tarinan värikkäästi ja mitään kainostelematta. Maailmaa katsotaan Tomin näkökulmasta, mutta yhtä tärkeissä rooleissa ovat hänen kaksoissiskonsa Savannah sekä isoveli Luke. Urheilu ja valmentaminen tuovat Tomin elämään valopilkkuja vaikeinakin hetkinä. Omalla ta…

Danuta Reah: Hiljaiset puistot
Salaperäisiä askeleita, lapsi joka on nähnyt jotain pahaa, huumeita, öisiä kauhun hetkiä... Kirjassa on monia tyypillisiä dekkariaineksia, mutta Danuta Reah onnistuu silti eroamaan muista. Hiljaiset puistot sisältää paljon enemmän kuin vastauksen siihen kuka on murhaaja. Ihmisluonteen kuvaus ja psykologinen puoli ovat vahvasti mukana alusta&…

David Brin: Otherness
Otherness on kokoelma toiseuden teeman yhdistämiä novelleja ja esseitä. Brin kartoittaa novelleissa erilaisia ideoita liittyen siihen, miten ollaan ihmisiä ja kohdataan jotain muuta. Esseet liittyvät ufomyytteihin, tieteen ja magian suhteeseen ja erityisesti ajatusmalliin, kulttuurirelativistiseen meemiin, jota Brin nimittää toiseuden&n…

Ian McEwan: Lauantai
Romaani joka kertoo vain yhden päivän tapahtumista ei ole helppo kirjoittajalle eikä lukijalle. Ian McEwan onnistuu kuitenkin tässäkin erinomaisesti, sillä Lauantai tempaa hetkessä mukaansa neurokirurgi Henry Perownen maailmaan. Lyhyestä aikajaksosta huolimatta kirja kertoo paljon myös menneestä ja luo kuvia tulevasta.
Perowne ei saa a…

Philippe Claudel: Harmaat sielut
Harmaat sielut on omanlaisensa murhamysteeri. Pienessä ranskalaisessa kylässä lähellä rajaa ensimmäisen maailmansodan aikaan kuolee pieni tyttö. Rikos selvitetään, tavallaan, mutta kirjan kertoja palaa asiaan parikymmentä vuotta myöhemmin. Tapahtumat ovat jääneet vaivaamaan. Lukijalle käynee samoin.
Sota vaikuttaa taustalla, yhtä…

Tuuve Aro: Harmia lämpöpatterista
Tämä pieni kirja on Tuuve Aron esikoiskokoelma. Se on täynnä lyhyttä proosaa, pieniä katkelmia erilaisten ihmisten elämistä. Monet ovat onnettomia, jotkut onnellisia, kaikki kuitenkin kiinnostavia.
Aro on värikäs ja taitava kielenkäyttäjä. Harmia lämpöpatterista on nopeasti luettu, mutta sellaisenaan varsin maukas kirjallinen v…

Jonathan Swift: Gulliverin retket
Mitä tulee Gulliverin retkistä mieleen? Varmaankin kuva Gulliverista makaamassa maassa, sidottuna köysillä. Matka kääpiöiden maahan, Lilliputiin, lienee teoksen tunnetuin osa. Toinen matka jättiläisten maahan seuraa perässä. Kirjan jälkimmäinen puolisko, matkat lentävään Laputan kaupunkiin ja älykkäiden hevosten, Houyhnhnmien maahan on v…

Iain Banks: Kävelyä lasilla
Iain Banks on ehdottomasti suosikkikirjailijoitani, jokainen lukemani kirja on vahvistanut tätä tunnetta. Samoin teki Kävelyä lasilla, kolmeen rinnakkaiseen osaan jakautunut romaani. Tarinat etenevät systemaattisesti, ja kirjan rakenne miellyttää minua suuresti. Mikä parasta, tarinat yhdistyvät kirjan lopussa varsin sattuvalla tav…

Roald Dahl: Rakkaani, kyyhkyläiseni
Roald Dahl on lähinnä jäänyt minulle mieleen lastenkirjailijana. Oikea käsitys tai ei, kyllä Dahl osaa aikuisillekin kirjoittaa novelleja. Nämä iltasadut vain saattavat jättää valvomaan; loppu on tuskin koskaan onnellinen (mikä tietysti parhaimmillaan vain lisää mieleenpainuvuutta).
Rakkaani, kyyhkyläiseni on koottu kahdesta erillis…