Tilaa itsellesi tuoreimmat tällä avainsanalla kuvaillut merkinnät
Avainsana: meri

Johan Theorin: Yömyrsky
Erilainen rikosromaani, poliisiromaani, jännitys- ja kauhuromaani — kaikkea tätä samassa teoksessa.
Westinin perhe muuttaa Öölantiin, vanhaan kartanoon. Kartanon historiassa on tapahtunut outoja asioita jo sen rakentamisesta lähtien ja tapahtuu edelleen. Kirjan yhtenä juonteena kulkee Öölannin historia ja tapahtumat, myös kartanon j…

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
Klassikko, mutta oikeastaan aika erilainen sellainen. Kirja ei sisällä monitahoista tarinaa tai historiallista näkökulmaa. Kaiken lisäksi se on romaaniksi lyhyt ja helppolukuinen.
Vanha kalastaja Santiago, hänen apupoikansa ja unelma paremmasta saaliista. Siinä alkuasetelma, josta kertomus lähtee kasvamaan. Kaloista, saaduista ja sa…

Henning Mankell: Italialaiset kengät
Yksinäinen mies ja meri ovat Henning Mankellin kirjoista tuttuja aiheita. Tällä kertaa pääosissa on entinen kirurgi Frederik Welin, joka on vetäytynyt elämänsä iltapuolella ulkomeren saarelle. Hänen hiljainen arkensa kissan ja koiran seurassa katkeaa yllättäen, kun menneisyys astuu tavallaan nykyisyyteen.
Yksinäisyys ja ihmisenkaipuu käyvä…

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Kirja kertoo vanhojen opiskelukavereiden Petrin ja Grahamin sekä Petrin veljen Karin ja Grahamin vaimon Islan maailmanympärimatkasta Greenwichin pituuspiiriä myöten. He ovat joukkue, joka osallistuu tähtitieteilijä Edmund Halleyn juhlavuoden kunniaksi järjestettyyn kilpailuun. Matka on tarkoitus toteuttaa pääasiassa samanlaisin tavoin k…

Umberto Eco: Edellisen päivän saari
Haaksirikko on aiheena moneen kertaan käytetty, mutta Econ teos on kyllä kaukana Robinson Crusoen tunnelmista. Eikä kirjan lukeneenakaan voi olla aivan varma, että mitä on tapahtunut ja kenelle. Vai onko oikeasti tapahtunut.
Joka tapauksessa kirja kertoo pääosin Roberto de la Griven vaiheista. Välillä kuin omakohtaisesti, välillä jonkun to…

Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja
Sympaattinen on sana, joka tulee ensimmäisenä mieleen miettiessä kuinka tätä kirjaa kuvaisi. Kerronta on päiväkirjamaista, mutta siitä huolimatta se muodostaa selkeän tarinan. Suurta actionia ei sivuilta löydy, mutta omalla tavallaan vanhan rouvan matka on suuri meriseikkailu.
Rahtilaivan rutiinit ja etenkin ruokailutilanteet tulevat…

Satu Manninen: Sateeseen unohdettu saari
Rauhoittavaa, kiehtovaa sekä mukavasti utuisen mystistä. Satu Mannisen esikoiskokoelma (antologiat poislukien) on hieno teos.
Runoissa minä ja Virginia käyvät vuoropuheluaan. Voi myös ajatella, että todellisuus ja kuvitelma tai mennyt ja nykyisyys vuorottelevat. Arkiset ja unenomaiset kuvitelmat kulkevat käsi kädessä. Teksteissä on p…
Pat Conroy: Vuorovetten prinssi
672 sivun paketti kertoo katkanpyynnillä elantonsa ansaitsevan Wingon perheen tarinan värikkäästi ja mitään kainostelematta. Maailmaa katsotaan Tomin näkökulmasta, mutta yhtä tärkeissä rooleissa ovat hänen kaksoissiskonsa Savannah sekä isoveli Luke. Urheilu ja valmentaminen tuovat Tomin elämään valopilkkuja vaikeinakin hetkinä. Omalla ta…