Tilaa itsellesi tuoreimmat tällä avainsanalla kuvaillut merkinnät
Avainsana: todellisuuden luonne

Leena Krohn: Valeikkuna
Leena Krohnin uutuus on sala-scifiä. Kelluntatankissa aikaansa viettävän entisen filosofian opiskelijan elämänpiiri on pieni, mutta kelluntatankin ulkopuolella maailma on futuristinen. Väestönkasvu on kääntynyt laskuksi, nuoriso viihtyy virtuaalisessa Mukamukamaassa, kaupunkia terrorisoi ihmisiä matemaattisin periaattein murhaava Ha…

Pasi Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha
Taivaalta pudonnut eläintarha on enimmäkseen sama kirja kuin Missä junat kääntyvät. Alkuperäisestä valikoimasta puuttuu yksi novelli (Perheterapiaa) ja mukana on pari uutta, mukaanlukien varsin maukas esipuhe.
Aivan identtisestä teoksesta ei siis ole kyse ja novellit ovat lisäksi kulkeneet kustannustoimittajan kriittisen katseen alta…
Jose Saramago: Toinen minä
Historianopettaja Tertuliano Maximo Afonso on hieman masentunut ja piristykseksi hän menee vuokraamaan kollegansa kehotuksesta tietyn elokuvan. Miehen elämä muuttuu kerralla ja lopullisesti, kun hän huomaa elokuvan pienessä sivuroolissa kaksoisolentonsa.
Miehellä on rakastava nainen ja hyvä työpaikka, mutta siitä huolimatta elämän k…

Steve Erickson: The Sea Came in at Midnight
17-vuotias Kristin karkaa kotoa vuosituhannen lopun lähestyessä. Kristin vastaa kummalliseen lehti-ilmoitukseen ja löytää uuden kodin apokalyptologin luota. Maailmanlopuntutkija ajoittaa kalenterillaan uuden millenniumin alun vuosituhannen vaihteen sijasta Pariisiin, vuoden 1968 toukokuuhun.
The Sea Came in at Midnight on hämmäst…

Anne Leinonen: Valkeita lankoja : Tarinoita toisista todellisuuksista
Anne Leinosen novellikokoelma on paljolti Portin sivuilta tuttuja tarinoita. Valikoima vaihtelee fantastisesta scifistiseen, mutta joukossa on monta meidän todellisuutemme rajoille sijoittuvaa novellia, joissa ihmeellinen tunkee lähelle.
Kokoelman niminovelli on Portti- ja Atorox-voittaja, eikä suotta: se on kokoelman kirkkain hel…

Jostein Gaarder: Sofian maailma
Taannoin jotkut filosofian opiskelijat leukailivat, ettei filosofiksi suinkaan tulla opiskelemalla filosofiaa. He arvelivat koulutusohjelmien tuottavan pelkkiä "filosofologeja": oppineita, jotka tuntevat suurten ajattelijoiden aivoitukset mutteivät osaa omaehtoisesti setviä olemassaolon peruskysymyksiä.
Sofian maailma (Sofi…

Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät
Tämä novellikokoelma sisältää joukon omaperäisimpiä ja mieleenpainuvimpia scifi- ja fantasianovelleita, mitä Suomessa on ikinä kirjoitettu. Tarinat sijoittuvat tulevaisuuteen, rinnakkaistodellisuuksiin, muihin maailmoihin, vaihtoehtoiseen nykyhetkeen, virtuaalimaailmaan, ja joskus jopa kaikkiin näihin yhtä aikaa. Kuitenkin näistä o…

Leena Krohn: Datura tai harha jonka jokainen näkee
Leena Krohnin kirjoissa on aina jotain taianomaista. Niin tälläkin kertaa. Datura kertoo paranormaaleihin ilmiöihin keskittyneen Uusi Anomalisti -lehden toimituksessa työskentelevästä henkilöstä, jonka elämässä alkaa muutaman pienen siemenen vuoksi uusi, kummallinen vaihe. Saatuaan lahjaksi daturan, hulluruohon, hän nauttii muutaman sie…