Taustaa

Kirjavinkit on hyvien kirjojen esittelemiseen keskittynyt sivusto. Jokainen täällä esitellyistä yli 5 000 kirjasta on sellainen, jota suosittelemme luettavaksi. Maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja, ettei huonoille kannata antaa tilaa ja aikaa. Kirjavinkkien avulla on toivottavasti helpompaa selvitä kirjastojen ja kirjakauppojen laajojen valikoimien äärellä.

Esiteltäviä kirjoja ei ole suotta rajattu: esittelemme uutta ja vanhaa, kaunokirjallisuutta ja tietokirjallisuutta, kotimaista ja ulkomaista, suomeksi ja muilla kielillä. Vinkkaajien omat mieltymykset määrittelevät valikoimia eniten. Tästä syystä esimerkiksi tieteiskirjallisuutta ja fantasiaa on esitelty varsin paljon.

Kirjavinkkejä julkaisee Painava sana oy. Kirjavinkkien päätoimittajana toimii tamperelainen yrittäjä ja tietokirjailija Mikko Saari. Kirjavinkkien muut kirjoittajat ovat sekalaista seurakuntaa, joita yhdistää kiinnostus hyviä kirjoja kohtaan. Vinkkaajien kokoonpano on vaihdellut vuosien varrella. Uusia kirjoittajia otetaan mieluusti mukaan talkoisiin. Kirjavinkkejä kirjoitetaan harrastusmielessä rakkaudesta kirjoihin.

Kirjavinkkien toimitussihteerinä ja ainoana palkattuna työntekijänä toimii Kaisa Sutela.

Kirjavinkkien historiaa

Kirjavinkit perustettiin huhtikuussa 2002, eli kirjoja on esitelty jo noin kymmenen vuoden ajan. Alunperin Kirjavinkit toimi itse ohjelmoidun tietokannan avulla Melankolia.net:ssä. Muutaman vuoden jälkeen kotitekoinen tietokanta kävi ominaisuuksiltaan rajoittuneeksi ja Kirjavinkit siirrettiin käyttämään Movable Type -blogiohjelmistoa.

Toukokuussa 2008 Kirjavinkit sai pitkään kaipaamansa oman domainin. Kirjavinkit.net avattiin yleisölle kesäkuussa 2008. Neljännen ulkoasuversion (Movable Typen aikana Kirjavinkkien ulkoasu päivitettiin kertaalleen) taustalla sykkii uusi WordPress-blogiohjelmisto. Maaliskuussa 2009 osoitteeksi vaihtui Kirjavinkit.fi. Elokuussa 2009 Kirjavinkit sai uuden, uljaan ulkoasun.

Viimeisin ulkoasuremontti tehtiin tammikuussa 2017.

Arvostelukappaleet ja yhteystiedot

Arvostelukappaleita saa tarjota. Tässä kohtaa on hyvä huomauttaa, että toimitus on hyvin nirso arvostelukappaleiden suhteen, koska luemme ja vinkkaamme pääasiassa kirjoja, jotka olemme itse valinneet.

Karu totuus on, että noin 95% meille tarjotuista arvostelukappaleista jää ottamatta. Jos haluat kokeilla, laita sähköpostia osoitteeseen mikko ät kirjavinkit.fi.

Haluatko Kirjavinkkien toimitukseen?

Toimitukseen mahtuu vielä, jos kirjamakusi poikkeaa Kirjavinkeissä tällä hetkellä esitellyistä kirjoista. Kysyntää olisi esimerkiksi runouteen erikoistuneelle avustajalle. Kirjavinkkien kirjoittajilta edellytetään seuraavia ominaisuuksia:

  • Hyvä kirjoitustaito. Kirjoittamasi teksti antaa fiksun vaikutelman: siinä on asiaa, mutta ei kirjoitusvirheitä.
  • Pitkäjänteisyys. Et katoa muutaman arvostelun kirjoitettuasi.

Luonnollisestikaan arvostelujen kirjoittamisesta ei saa mitään palkkiota, mutta kunhan osoittaudut luotettavaksi kirjoittajaksi, pääset nauttimaan arvostelukappaleista. Jos olet edelleen kiinnostunut, ota yhteyttä yllämainittuun sähköpostiosoitteeseen.

Yhteistyökumppaniksi?

Kirjakauppoihin johtavat linkkimme ovat pääasiassa affiliate-linkkejä, mutta teemme mielellämme kiinnostavien tahojen kanssa yhteistyötä myös ilman affiliate-ohjelmia.

Kaupallisen yhteistyön suhteen yhteyttä voi ottaa mikko ät kirjavinkit.fi -osoitteeseen, mutta sanottakoon saman tien, että linkkejä emme myy emmekä mainosartikkeleita julkaise.

Tekijänoikeudet

Muistathan, että Kirjavinkkien tekijänoikeudet kuuluvat kirjoittajille. Sivuilla julkaistua materiaalia saa siteerata ja arvosteluihin linkittäminen on suorastaan toivottavaa, mutta erityisesti aineiston käyttäminen kaupallisiin tarkoituksiin on kiellettyä ilman lupaa.

Kustantajilla ja kirjailijoilla on kuitenkin lupa lainata Kirjavinkkien arvosteluja kirjoistaan, olettaen että lähde mainitaan. Internet-sivuille lainattaessa toivomme linkkiä alkuperäiseen arvosteluun.

Tutustu myös muihin sivuihimme

Kirjavinkkien taustavoimilla on näppinsä pelissä myös muilla sivuilla. Samaan konserniin kuuluvat peliaiheiset LautapeliopasMahjong-opas ja Korttipeliopas.