Caitlin Sainio: 75 virkattua pitsikuviota

75 virkattua pitsikuviota

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ainahan voi virkata niitä tavanomaisia neliöitä tai ympyröitä tai oikein erikoisessa tapauksessa kuusikulmioita, mutta miksipä ei joskus koettaisi tehdä vaikkapa kuuta, aurinkoa, leijaa, lintua tai merihevosta? Caitlin Sainio antaa kirjassaan malleja tällaisiin tavallisuudesta poikkeaviin tai välillä melkein mielikuvituksellisiinkin kuvioihin.

75 virkattua pitsikuviota on kirja, joka houkuttelee virkkaamaan, kokeilemaan ja innostumaan. Sen ihanista kuvioista on Moreenin ­ ja Quarton­ aiempien oivallisten virkkauskirjojen tavoin annettu ohjeet sekä sanallisesti että kaavioina, koska molempien tapojen harrastajia lienee paljon.

Kirjan alussa kuviot on ryhmitelty aiheen mukaan: on ihan vaan neliöitä, ympyröitä ja kuusikulmioitakin, mutta sitten löytyy esimerkiksi kukkia, lumihiutaleita, hedelmiä, lintuja ja mereneläviä. Varsinaiset ohjesivut on käytännöllisesti jaettu kolmeen eri vaativuusryhmään, joten tässäkin suhteessa jokainen löytää omansa. Lopuksi on annettu muutama idea siitä, miten näitä hauskoja kuvioita voi käyttää.

Taas siis vallan ihana käsityökirja Moreenilta!

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...