Marko Juntunen ja Riadh Muthana: Abu Ghraib – Varissuo

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tositarina irakilaismiehen matkasta Saddamin selleistä Suomeen. Tutkija Marko Juntunen on koostanut sen yhdessä Riadh Muthanan kanssa.

Riadh (s. 1961) oli nuoruusiässä, kun baathpuolue ja Saddam Hussein perusti diktatuurinsa. Vähitellen puolueen kätyrit soluttautuivat kaikkialle, urheilu- ja opiskelijajärjestöistä tuli tiedustelupoliisin alaosastoja, kehenkään ei voinut luottaa, ja pidätykset ja julkiset teloitukset olivat arkipäivää. 80-luvulla Irak vielä ryhtyi sotaan Irania vastaan. Riadh liittyi armeijaan, koska näki sen mahdollisuutena paeta maasta.

Toisin kävi: sotilaskarkuri ilmiannettiin, pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan. Lähtölaskenta Abu Ghraibin kuolemansiivessä kesti kauan, ja sen päätteeksi tuomio muutettiin elinkautiseksi. Kuulustelut, kidutukset ja ahtaiden sellien epäinhimilliset olot jatkuivat kaikkiaan kahdeksan vuotta. Riadhin vapauduttua ja perustettua perheen syntyi päätös paeta maasta. Lahjuksilla hankituilla passeilla päästiin Jordanian kautta Syyriaan ja kiintiöpakolaisina Suomeen.

Kirja on jännittävää mutta raskasta luettavaa. Se valaisee pakolaisuuden ja myös Irakin nykytilanteen taustaa. Kuvaliitteessä hätkähdyttää Turussa otettu kuva. Riadh katsoo uutista Saddamin lähipiirin oikeudenkäynnistä, jossa muuan tuomari saa hirttotuomion – sama tuomari, joka oli langettanut Riadhin kuolemantuomion 1985.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...