Sara Gruen: Apinatalo

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Apinatalo alkaa hyvin, Gruen tempaa kerronnallaan mukaansa ensimmäisestä sivusta lähtien.

Bonobot ovat simpanssien näköisiä ihmisapinoita, joita kohdellaan hyvin kielilaboratoriossa, missä tutkitaan ihmisapinoiden älykkyyttä ja kielellistä lahjakkuutta inhimillisin keinoin. Kaikki eivät kuitenkaan näytä olevan samaa mieltä.

Vauhdikkaan alun jälkeen kirja melkein pysähtyy ja keskittyy henkilöhahmojen suhteisiin ja niiden moniin ongelmiin. Eduksi täytyy kuitenkin sanoa, että henkilöhahmot rakennetaan hyvin. Kuitenkin Gruenin alaa ovat eläimet, joihin lopulta palataan, luettava saattaa kuitenkin järkyttää.

Apinatalon juonenkulku ja tempo ovat tavallisesta poikkeavia ja vaikkei se omasta mielestäni yllä aivan Vettä elefanteille -kirjan tasolle, Gruen osaa kirjoittaa koukuttavan kirjan. Jotkin asiat tuntuivat turhilta, mutta ne lisäsivät realistisuutta ja etenkin eläinten kohtelua käsitellään ajatuksia herättävästi. Kirja ei sovi herkimmille eläintenystäville.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...