John Green: Arvoitus nimeltä Margo

Arvoitus nimeltä Margo

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

John Green tuntuu lunastaneen paikkansa nykynuorten maailman ja kasvukipujen kuvaajana erityisesti huippusuosion saavuttaneella teoksellaan Tähtiin kirjoitettu virhe. Uusin suomennettu teos Arvoitus nimeltä Margo jatkaa samalla linjalla, sillä tarinassa käsitellään tavallisten nuorten tavallista elämää unohtamatta kuitenkaan taustalla kulkevaa hieman synkempää pohjavirettä. Greenille ominaisesti mukana on toki myös ironiaa ja huumoria, eikä vakavasta aiheestaan huolimatta kirja ole synkkä.

Kirjan päähenkilö Quentin on aina ollut ihastunut naapuriinsa Margoon, joka kuitenkin koulun suosituimpana tyttönä on aina ollut hänen tavoittamattomissaan. Eräänä yönä Margo kuitenkin ilmestyy hänen ikkunalleen ja vie hänet mukanaan unohtumattomalle yhden yön seikkailuretkelle. Tämän jälkeen Margo katoaa. Quentin puolestaan jää hämmentyneenä Margon jättämien sekalaisten vihjeiden keskelle ja yrittää ymmärtää mitä Margo hänelle oikeastaan halusi vihjata. Enteilikö katoamista edeltänyt yö itsemurhasuunnitelmien toteuttamista ja halusiko Margo hänen etsivän ruumiin? Vai onko Margo yhä elossa jossakin? Tunsiko kukaan heistä itse asiassa Margoa oikeasti?

Ystäviensä kehotuksista huolimatta Quentin ei voi antaa asian olla, vaan paneutuu kiihkeästi Margon kohtalon selvittämiseen – samalla peläten kuollakseen sitä mitä hän loppujen lopuksi saattaa löytää.

Vaikka Arvoitus nimeltä Margo on katoamistarina, se on samalla myös ajankuva eräästä lyhyestä hetkestä lukionsa päättävien nuorten elämässä. Kirjan nuoret ovat elämässään taitekohdassa, jossa kaikki tuttu ja turvallinen katoaa ja jokaisen on aika lähteä kohti uusia seikkailuja. Jokainen saa myös mahdollisuuden päästä eroon vanhasta roolistaan ja pohtia kuka ja millainen oikein haluaisi olla. Samalla tulevaisuus näyttäytyy kuitenkin uhkaavana, varsinkin jos menneisyyden haamuja ei ole saanut nujerrettua. Ehkä hienointa tarinassa olikin koko ajan läsnäoleva luopumisen haikeus ja uuden odotuksen into, joka on varmasti monelle kouluaan lopettelevalle tai muuhun elämänmuutokseen valmistautuvalle tuttu.

Tähtiin kirjoitetun virheen tasolle Arvoitus nimeltä Margo ei mielestäni aivan yllä, mutta nautinnollinen ja ajatuksia herättävä lukukokemus se joka tapauksessa on.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...