Alastair Reynolds: Kuilukaupunki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kuilukaupunki on paluu Ilmestysten avaruuden maailmaan. Tarina on kuitenkin itsenäinen ja liittyy edeltäjäänsä vasta ohimennen epilogissa.

Tällä kertaa kyseessä on räväkkä kissa-ja-hiiri -leikki: palkkatappaja Tanner Mirabel jahtaa kostomielessä uhriaan planeetalta toiselle, vaikka lopulta kaikki ei olekaan aivan niin yksinkertaista.

Tarina on varsin kiehtova. On mielenkiintoista seurata, kuinka se kietoutuu auki. Paikat (Sky’s Edge, Chasm City, Yellowstone) ovat tuttuja Ilmestysten avaruudesta, mutta niitä syvennetään ja kuvaillaan huomattavasti tarkemmin. Tähtitiede jätetään alaa tuntemattomien iloksi vähemmälle.

Kokonaisuutena kirja on mielestäni edeltäjäänsä parempi (mutta Ilmestysten avaruuden aloittama trilogia kokonaisuutena voittaa Kuilukaupungin).

(Suomeksi teos on ilmestynyt kahdessa osassa.)

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...