P.C. Hodgell: Dark of the Moon

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

God Stalkin jatko-osa Dark of the Moon jättää Tai-Tastigonin taakseen. Jame poistuu kaupungista kaaoksen vallitessa ystäviensä kanssa, tavoitteenaan toimittaa suvun perintö, miekka ja sormus, oikealle omistajalleen. Se ei vain ole aivan helppo tehtävä, sillä vihollisia tuntuu pursuavan joka suunnasta, eikä vähiten Jamen omasta menneisyydestä.

Siinä sivussa seurataan, kuinka Kencyrathin korkein hallitsija Torisen johtaa joukkonsa taisteluun yllättävää vihollista vastaan — ja taistelemista on omissakin, kaikki kun eivät suhtaudu yhtä suopeasti Torisenin asemaan. Myös Torisenia uhkaavat menneisyyden kummitukset.

Jamen tarina jatkuu äärimmäisen kiehtovana, vaikka Tai-Tastigonissa ei pyöritäkään. Koko Rathillienin maailma on erikoinen ja pienet paljastukset ja oivallukset paikan historiasta ovat herkullisia. Paikoin tapahtumat ovat hyvinkin unenomaisia ja käsittämättömiä. Hodgellilla riittää mielikuvitusta.

Jännittävät tapahtumat saavat mainion päätöksen ja asetelma, josta seuraavaan kirjaan (Seeker’s Mask) lähdetään, antavat odottaa värikkäitä käänteitä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...