Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Ei kiitos

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ei kiitos lataa tuutin täydeltä suorasukaista naisnäkökulmaa miehen haluttomuudesta parisuhteessa. Kirja käsittelee sujuvasti ja uskottavasti parisuhteen väljähtymistä sekä miehen ja naisen etääntymistä toisistaan. Seksistä ja keski-ikäisestä kropasta puhutaan ronskisti mitään kiertelemättä.

Melkein puoliväliin asti kirjassa kerrottiin Helin ja Matin arjesta Sissi-tyttären kera sekä Helin loputtomista yrityksistä saada Matti kiinnostumaan seksistä. Matti ei kuitenkaan lämpene, yritti Heli miten päin tahansa. Tunnelma käy painostavaksi ja lukkiutuu täysin. Sitten alkaa tapahtua; Heli löytää nuoren rakastajan ja lopulta tilanne tietenkin räjähtää käsiin. Kirja kertoo parisuhteen tarinaa, mutta parisuhdehan on osiensa summa. Kyse on siis myös Matin henkilökohtaisesta kriisistä, hän on pahasti masentunut. Välillä ihmiset kasvavat eri aikaan, mikä aiheuttaa vaikeita tilanteita koko parisuhteelle. Niinpä tässäkään tarinassa ei päästä eteenpäin ennen kuin Matti suostuu hakemaan apua.

Tarinaa kerrotaan naisnäkökulmasta ja välillä jäin kaipaamaan hyppäystä myös Matin pään sisälle miehen ajatuksiin. Herääkin kysymys, olisiko naiskirjoittaja siihen ylipäätään pystynyt? Jo naisen näkökulman ruotiminen näin avoimesti vaatii äärimmäistä tarkkanäköisyyttä. Tarinaa on välillä suorastaan tuskallista lukea, koska siitä väistämättä tunnistaa jotain henkilökohtaisestikin tuttua esimerkiksi naisen ja miehen kommunikaation kohtaamattomuudesta suorastaan koomisiksi muuttuvissa dialogipätkissä. Tai vaikkapa tilanteista, joissa Heli päätyy stereotyyppisiin ”naisten toimintamalleihin” kuten nalkuttamaan… Heli vaikuttaa hahmona rempseän ja voimakastahtoisen nykynaisen stereotyypiltä. Tuntuukin, että naisen pään sisältö ruoditaan tehokkaasti auki ja alastomaksi.

Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen ja takuulla humoristisen viihdyttävä tykitys kaikille, jotka jaksavat lukea parisuhdekiemuroista. En itse ole tyypillisen koululukemiston (Häräntappoase, Akvaariorakkautta) lisäksi lukenut Härkösen kirjoja, mutta tämä sai kiinnostumaan kirjailijan muustakin tuotannosta.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...