Candace Bushnell: Ensimmäinen kesä New Yorkissa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sinkkuelämää-sarjasta tuttujen hahmojen nuoruusvuosien seikkailut jatkuvat Carrien päiväkirjoissa. Carrie on päässyt vihdoin New Yorkiin kirjoituskurssille. Aikaa on vain kesä, mutta pian Carrie huomaa, ettei halua ikinä enää lähteä.

Carrien päiväkirjojen toisessa osiossa päästään jo sinkkuelämän makuun, on aika tavata myös muut tytöt jotka tekivät sarjastakin niin suositun. Ensimmäinen kesä New Yorkissa ei ole pelkkää glamhöttöä vaikka pääsemmekin Ison Omenan ytimeen juhlimaan ja deittailemaan. Vaikkei kirjaa aivan realistiseksi voi sanoa, hahmot ovat uskottavia ja kirja on todentuntuinen.

Kirjaa on viihdyttävää lukemista niin arjen ankeuteen kuin lomarannallekin. Herkullisen vaaleanpunaista kirjaa ei noin vain hukkaa. Vannoutuneille Sinkkuelämää-faneille kirja on tietenkin ehdotonta luettavaa, mutta sarjaa vähemmän tuntevat saattavat sittenkin saada kirjasta enemmän. Itse olin ehkä liiankin kriittinen hahmojen ristiriitaisuuteen sarjan ja kirjan välillä. Mutta kukapa ei haluaisi viettää kesää New Yorkissa.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...