Janne Nykänen ja Helena Waris: Entropia

Entropia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Helena Waris aloittaa puolisonsa Janne Nykäsen kanssa uuden kirjasarjan. Ensimmäinen osa Entropia maalaa lukijan eteen synkeän dystopian lähitulevaisuuden Suomesta. Maaseutu ei ole vain kovaa kyytiä autioitumassa, vaan hallitus – tai joku muu taho – pyrkii tyhjentämään sitä pakolla. Maanomistajat saavat uhkaavia kirjeitä, jotka kertovat saasteongelmista ja muista vaaroista, joiden vuoksi muuttaminen kaupunkiin on välttämätöntä.

Salaperäinen Jon asuu yksinään maatilallaan, uhmaten varoituksia. Eräänä päivänä ovelle saapuu Marina, tyhjästä ilmestynyt nainen, joka pyytää apua. Nainen oli onnettomuuteen joutuneessa autossa, jonka toinen matkustaja on kuollut. Jon auttaa, hyvin vastahakoisesti, mutta auttaa kuitenkin. Jon ja Marina ovat kumpikin tarkkoja salaisuuksistaan ja kaksikon välillä on melkoisesti hankausta, mutta kun Marinan perässä tulee monenlaisia muita kutsumattomia vieraita, Jonin ja Marinan on pakko luottaa toisiinsa.

Tarina on jännittävä, pikkuhiljaa paljastuvat salaisuudet pitävät lukijan otteessaan ja maailma on mielenkiintoinen. Dystopioiden ystävien kannattaa Entropiaan tarttua, sen verran kiehtova kirja oli. Kiirettä ei kuitenkaan kannata pitää. Tarina loppuu sen verran seinään, että on ihan hyvä idea odotella, kunnes jatko-osa on saatavilla.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...