Panu Rajala: F.E. Sillanpää : Nobel­-kirjailijan elämä 1888-­1964

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Panu Rajalan elämäkerta F.E. Sillanpäästä ilmestyi alun perin kolmena osana vuosina 1983­-1993, ja sen keskimmäinen osa Siljan synty (1988) on itse asiassa akateeminen väitöskirja. Uutta yksiniteistä kirjaa varten näitä osia on jonkin verran lyhennetty; etenkin Sillanpään teosten tarkkoja analyysejä on tiivistetty. Näin on saatu aikaan oikein lukukelpoinen ja mielenkiintoinen biografia nobelistimme elämästä ja tuotannosta. Rajala tuntee hyvin sekä Hämeenkyrönsä että Sillanpäänsä, se on pakko todeta luettuaan tämän kirjan, josta tiivistämisen jälkeenkin tuli laaja järkäle.

Frans Emil Sillanpään (1888­-1964) elämä kulki huikean kehityskaaren mäkitupalaisen pojasta juhlituksi kirjailijaksi, mutta pelkkää juhlaa hänen elämänsä ei todellakaan ollut, minkä Rajalan kirja kertoo seikkaperäisesti. Jo esikoisteoksessaan Elämä ja aurinko (1916) Sillanpään voidaan sanoa löytäneen oman äänensä, mikä sitten voimistui kirjailijan tunnetuimmissa ja rakastetuimmissa kirjoissa Hurskas kurjuus (1919), Nuorena nukkunut (1931) ja Ihmiset suviyössä (1934). Lisäksi hän on julkaissut lukuisia novelli­- ja kertomuskokoelmia, joissa myös kuultaa voimakas luonnontunne ja rakkaus lapsia ja muita vähäväkisiä kohtaan.

Rajala antaa elävän kuvan Sillanpäästä ihmisenä. Mikään erityisen helppo ihminen tämä kansalliskirjailija ei ollut: Hänen elämässään oli toistuvia masennuskausia ja runsasta alkoholinkäyttöä, jota ei kieltolain aika paljonkaan suitsinut; ”kovaa teetä” tuntui olevan aina saatavilla. Erityisen raskaasti näiden piirteiden täytyi koskea perheeseen. Puoliso Sigrid eli Siikri ja kasvava lapsilauma olivat lujilla, vaikka Sillanpää tuntui heitä vilpittömästi rakastavankin. Hän tuntui kuitenkin olevan jonkinlainen suuri lapsi sekä vaimolleen että etenkin kustantajilleen, jotka joutuivat seuraamaan hänen peräti holtitonta rahankäyttöään: koko tuotteliaan ikänsä ajan Sillanpää oli enemmän tai vähemmän taloudellisen katastrofin partaalla. Kustantajilta hän sitten pyyteli tuon tuostakin velkaa, lainaa, vippiä tai förskottia; kerjuukirjeiden mukaan lapset olivat näkemässä nälkää ja kirjailijan ainoat housut hiutumassa puhki, mutta kun rahaa sitten tuli, se saattoikin mennä pianon ostamiseen tai tyttärien balettitunteihin.

Kirja kertoo myös yksityiskohtaisesti Sillanpään saaman Nobelin palkinnon tarinan. Sitä oli puuhattu hänelle jo vuosikymmenen ajan, olihan hänen tuotantonsa kansainvälisesti hyvin tunnettua: lähes kaikki teokset on käännetty ruotsiksi, ja keskeiset myös saksaksi, viroksi ja englanniksi; tosin Nuorena nukkuneen saksannoksen iso lisäpainos joutui natsiaikana makulatuuriksi. Kun palkinto sitten lopulta tuli syksyllä 1939, oli kirjailijan elämässä tapahtunut jyrkkä käänne alaspäin, sillä Siikri-­vaimo oli kuollut vain vähän aikaisemmin. Tästä iskusta Sillanpää ei oikein enää selvinnyt. Hän vietti sotavuodet Kammion mielisairaalassa, ja sieltä palattuaan eli tyttäriensä holhottavana. Loppuaikojen ilonaiheina olivat erityisesti lapsenlapset ja rooli sekä heidän että koko kansakunnan joulusaarnoja pitävänä Taatana.

Rajalan kirja Sillanpäästä oli hyvin voimakas lukukokemus, ja sillanpääläinen ”ihmiselon ihanuus ja kurjuus” välittyivät sen kautta erinomaisesti. Rajalan muusta myöhemmästä tuotannosta tuttu raflaavuuden ja sensaatiomaisten yksityiskohtien etsintä puuttuvat lähes kokonaan, ja kirjan kieli on selkeää ja korutontakin; siksi oli pakko harmitella tekstiin jääneitä lukuisia kieli­- ja kirjoitusvirheitä erityisesti yhdyssanoissa. Mutta kokonaisuutena suosittelen Sillanpää-­elämäkertaa kaikille kirjallisuudenhistorian ystäville.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *