Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mitä häpeä on? Se on tunne. Niin monikasvoinen, että sitä on mahdoton selittää. Suojeleva, toisaalta kahlitseva, salattu ja torjuttu, sisäinen haava, joka voi parantua tai syöstä itsetuhoon.
David Lurie on 52-vuotias eronnut mies. Hänen elämänsä on niin sanotusti kunnossa; on nainen kerran viikossa, torstaisin — maksullinen — ja työpaikka Kapmaan teknisessä korkeakoulussa, aiemmassa Kapkaupungin yliopistossa, viestinnän apulaisprofessorina. David ei arvosta opettamaansa ainetta, mutta sen edustaja hänestä kuitenkin on tullut tänä apartheidin jälkeisenä aikana, kun “suuri ja mahtava” rationalisointi on johtanut klassisten ja nykykielten laitoksen ja sitä mukaa hänen entisen professuurinsa lopettamiseen. Joka tapauksessa työ opettaa hänelle nöyryyttä, nöyryyttä siitä syystä, että hänen oppilaansa eivät arvosta häntä.
Kun Davidin torstai-iltapäiväiset tapaamiset yllättäen päättyvät, hänen elämänsä muuttuu keskeytymättömäksi, kuin tiimalasiksi joka ei koskaan ehdi valua loppuun ennen kuin se jo käännetään. Sitten tulee nuori ja kaunis opiskelijatyttö Melanie. Seuraa tapahtumasarja, jonka korjaaminen vaatisi Davidilta ainoastaan myöntämistä, tekonsa julkista hyvittämistä. Mutta David ei tunne katumusta, ei tarvetta anteeksipyyntöön. Tämän päätöksen tekeminen tarkoittaa ovien sulkeutumista. Davidin entinen elämä on nyt mennyttä, vain hänen julkea tekonsa muistetaan. Hänet ympäröidään näkymättömällä verholla, puetaan vaatteeseen, jonka sokeakin voi nähdä. Tuo asu on nimeltään häpeä, eikä sen kantaja voi jatkaa tutulla näyttämöllään. On vaihdettava maisemaa. Syntipukki on karkotettu erämaahan, etuoikeutetusta valkoisesta miehestä tehty yksinäinen taistelija.
Edellä esittelemäni tapahtumaketju kattaa romaanin kokonaismitasta vain murto-osan. Valtaosan siitä vietämme Salemin kaupungin lähistöllä Itä-Kapmaassa. Siellä sijaitsee Davidin aikuisen tyttären Lucyn maatila. Sinne David kantaa häpeäpaalunsa. Siellä hän pestautuu vapaaehtoiseksi apulaiseksi eläinklinikalle ja siellä hän kokee ensimmäistä kertaa elämässään todellista pahuutta. Katsoo julmuutta silmästä silmään ja on silti kykenemätön tekemään mitään sen estämiseksi.
Kuvaamalla tätä kaikkea; Davidin elämää — entistä ja nykyistä — hänen tunteitaan isyydestä, rakkaudesta ja riittämättömyydestä sekä niiden synnyttämästä omistushalusta, vihasta ja pelosta J.M. Coetzee, kirjallisuuden nobelisti sekä yksi harvoista kahdesti Booker-palkinnolla huomioiduista kirjailijoista, on luonut tarinan, jonka vaikuttavuutta on turhaa yrittää sanoin kuvailla, se pitää kokea itse.
