Polly Dunbar: Hei Tilda, Iloinen Erkko

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tässä kirjavinkkauksessa on esittelyssä kaksi samaan aikaan julkaistua kuvakirjaa: Hei Tilda ja Iloinen Erkko. Ne kertovat pienestä Tilda-tytöstä ja hänen eläinystävistään.

Hei Tilda -kirjassa tyttö istuu ensin lukemassa, mutta sitten kaikki eläimet ilmestyvät paikalle yksitellen. Tuloksena on iloiset juhlat. Kirjassa Iloinen Erkko päähenkilönä puolestaan on Erkko-possu, joka haluaisi olla Tildan sylissä ilman, että kaverit tunkevat paikalle. Hän tulee surulliseksi asiasta ja muut sitten yrittävät piristää häntä.

Kirjat on suunnattu ihan pienille lapsille. Niissä on vain vähän tekstiä ja tarinat ovat suhteellisen yksinkertaisia. Tekstissä on myös käytetty vaihtelevia kirjasinkokoja pääosin ilman mitään erityistä syytä ja ainakin itseäni se ärsytti. Kuvitus on mielestäni kiva. Värimaailma on pastellisävyinen. Taustat ovat vaaleita eikä niitä ole tungettu täyteen yksityiskohtia.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...